Kyselytutkimukseen vastanneita yli puolet myöntää jättävänsä auton lumisen katon puhdistamatta ennen liikenteeseen lähtemistä.
Poliisi rankaisee nähdessään iglu-autoja liikenteessä, mutta siitä huolimatta kaikki autoilijat eivät huolehdi menopelinsä huolellisesta putsaamisesta.
Tuulilasien korjaamiseen erikoistuneen Carglassin kyselytutkimus paljastaa, että vain 48 prosenttia suomalaisautoilijoista putsaa myös auton katon ennen liikkeellelähtöä. Tämä tarkoittaa, että yli puolet jättää katon puhdistamatta. Oikomisella on seurauksensa.
Sataako lunta? Tarkista oman paikkakuntasi sää!
– Aamulla väsyneenä töihin tai lapsia kuskaamaan lähtiessä voi olla houkutteleva ajatus selvitä mahdollisimman vähällä ja jättää se katto puhdistamatta. Tässä kuitenkin voi tulla ikävä yllätys liikenteessä, kun katolla olevat lumimassat lähtevät liikkeelle ja valahtavat omaan tuulilasiin tai pöllyävät liian pientä turvaväliä pitävän kanssakuljettajan lasiin, Carglassin kaupallinen johtaja Jussi Kovasiipi toteaa tiedotteessa.
Kovasiipi muistuttaa, että kyseessä on turha onnettomuusriski, jonka voisi välttää muutaman minuutin harjauksella.
Kuusi prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista tunnustaa, ettei putsaa autoaan millään lailla ennen liikenteeseen suhaamista.
Kyselytutkimuksen vastasi tuhat 18–65 -vuotiasta auton omistavaa suomalaista ympäri Suomea.
Tällaisillä menopeleillä ei liikenteeseen ole asiaa. Juttu jatkuu videon alla.
0:51
Lue myös: "Suuri turvallisuusriski" – autoilija, ethän säästä tässä asiassa?
Vältä iso lasku: Tuulilasi kannattaa tarkistaa ennen kovia pakkasia
Kovasiipi kehottaa tarkistamaan lisäksi oman tuulilasin kunnon ennen kovia pakkasia. Eihän lasissa ole kiveniskemiä?
– Klassinen esimerkki on kylmänä pakkasaamuna laittaa puhallin täysillä päälle jäätyneeseen lasiin, jossa on jo särö. Siinä on silloin iso riski saada aikaan halkeama.
Lue myös: Jäähelvetti lähestyy? Lumimyrsky sotkee liikennettä, pakkasta jopa 40 astetta
Tuulilasin lämmittämisessä on syytä edetä varovasti. Kiireessäkään ei kannata mennä oikotietä.
– Tulee mieleen lisäksi tapauksia, joissa autoilija on sulattanut jäätynyttä tuulilasia hiustenkuivaajalla tai jopa heittänyt kuumaa vettä jäätyneen tuulilasin päälle päästäkseen nopeammin liikkeelle. Tällaisissa tee-se-itse -menetelmissä se lämpötilaero ja sen äkillinen vaihtelu on niin kova, että tuloksena on hyvin usein juuri se edellä mainittu lasin halkeaminen.
Lue myös: Onko auton maskipeitosta oikeasti hyötyä? Ammattilainen kertoo
Vakuutus ei korvaa omaa töhöilyä
Kovasiiven mukaan paras keino puhdistaa tuulilasi jäästä on harjan ja skraban yhdistelmä. Skraballa on kuitenkin väliä, ja sen täytyy olla valmistettu nimenomaan puhdistustarkoitukseen.
– Joskus kuulee, että lasia on hinkattu jopa paistinlastalla, ja siinä on riskinä lasin naarmuuntuminen.
Lasi voi naarmuuntua jo kerrasta, jos skrabana käyttää mitä tahansa terävää, metallista tai muuten vaan vääränlaista välinettä. Kovasiipi varoittaakin, ettei vakuutus kata lasia, jonka autoilija on itse pilannut.
– Eli tässä suhteessa suosittelen vahvasti muutaman euron investoimista ja oikean skraban hankkimista. Tuulilasin uusiminen voi kuitenkin olla jopa useiden tuhansien eurojen arvoinen harjoitus.
Lue myös: Älä kiroa auton huurtuvia ikkunoita, vaan ehkäise ongelma oikeilla toimilla – "Tehokas keino"
Katso myös: Nappaa 7 vinkkiä auton puhdistukseen lumesta
1:48
Lähde: Carglass