Ministeri näkee polttoaineveron alentamisen huonona keinona hillitä nousevia polttoainehintoja.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) puoltaa korkeiden polttoainekustannusten hyvitystä haja-asutusalueilla. Ministeri kertoo kannastaan Maaseudun Tulevaisuudelle.
– Suomessa on paljon alueita, joissa arki ei suju ilman omaa autoa. Näille alueille inflaatio on kolahtanut kovaa, keskustaa johtava Saarikko sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle.
Saarikko sanoo, että äkkinäiseen hintojen nousuun ei kuitenkaan ole mahdollista vastata nopeasti luomalla kokonaan uutta tukimallia. Lehden mukaan tukimallia ei siis ole tulossa lähiaikoina, minkä takia Saarikon ulostuloa voinee tulkita vaalilupauksena.
Suomessa järjestetään eduskuntavaalit ensi keväänä.
Lue myös: MTV:n kysely: Valtaosa suomalaisista hyväksyy pakotteiden aiheutttaman hintojen nousun
Ministeri näkee polttoaineveron alentamisen huonona keinona hillitä nousevia polttoainehintoja. Lehti kirjoittaa, että varmuutta ei ole siitä, tulisiko veron alentaminen siirtymään täysmääräisesti pumppuhintoihin.
Valtiovarainministeriössä käynnistettiin helmikuussa valmistelut tulo- ja alueperustaisen tukimallin luomiseksi kotitalouksille. Mallin tavoitteena on Maaseudun Tulevaisuuden mukaan lisätä muun muassa energiaverojärjestelmän ilmasto-oikeudenmukaisuutta. Lehden mukaan työ on määrä saattaa loppuun kevään hallitusneuvotteluihin mennessä.