Tule katsomaan. Maailman täytyy saada tietää tästä, mies sanoo minulle pian aamuyhdeksän jälkeen hieman kiihtyneenä. Hän näyttää älykännykästään videopätkää mellakkapoliisin hyökätessä rauhallisten ihmisten kimppuun.
Emme ole Turkissa, olemme Espanjan Kataloniassa ja EU:ssa.
Tunnelmat äänestyspaikkana toimivalla koululla vakavoituvat selvästi, kun tiedot poliisien toimista alkoivat levitä. Poliisi voi rynniä Antoní Balmanyankin äänestyspaikalle, pelättiin. Sitä ei edes harmaa sade estäisi.
Mustiin pukeutuneiden kansallisen poliisin hakkaamisinto on jättänyt tänään pysyvän arven Kataloniaan. Se ei ole ensimmäinen Madridin aiheuttama arpi, mutta antaa lisävauhtia itsenäisyyspyrkimyksille. Se ei varmaan ollut pääministeri Mariano Rajoyn tarkoitus. Ehkä hän toivoo, että ajan voisi kelata vielä takaisin eiliseen.
Mitä on liikkunut Rajoyn mielessä? Rauhallisesti käyttäytyvien siviilien hakkaaminen on lopulta hänen vastuullaan. Hallituksen tämänpäiväiset sanat katalonialaisten ”vastuuttomuudesta” ja ”farssista” kaikuvat kolkkoina.
Katalonian oma poliisi Los Mossos joutui ehkä vaikeimpaan tilanteeseen.
Noudattaako lakia, vai hyökätäkö omien kimppuun?
Mossos oli läsnä lähettyvillä tai näyttäytyi niillä äänestyspaikoilla, joissa kävin. He eivät pyrkineet estämään äänestystä väkisin.
Twitterissä on kuva, missä yksi Mossos-poliisi nojaa lohduttomana äänestäjään. Sydäntä voi olla vaikea käskeä.
Muualta Espanjasta tulleiden poliisien oli helpompi hakata ihmisiä, jotka kuitenkin ovat heidän maannaisiaan ja-miehiään – ainakin vielä.
Vai pitivätkö he vähintään alitajuisesti katalonialaisia jo muunmaalaisina.
Rajoy ei ole dynaamisimpia johtajia. Hänen sanotaan olevan sitä tyyppiä, joka odottelee ja katsoo, mitä ympärillä tapahtuu. Ehkä hän on odottanut, että katalonialaisten halut itsenäistyä (alle puolet heistä kannattaa sitä, ainakin ennen tätä päivää) hiipuvat, kun aika kuluu ja talous kasvaa. Tunkkaiset ilmat pääsevät pikku hiljaa pihalle Espanjan koilliskolkassa.
Nyt on tullut ilmi, että tuuletusta kaipaa Rajoyn johtaman hallituksen ilmapiiri.
Jos on ollut tarkoitus tai halua neuvotella maan tulevaisuudesta, se olisi pitänyt aloittaa näkyvästi kaikella vakavuudella aiemmin ja haastaa katalonialaispoliitikot. Eurooppa on muuttunut viimeisen kymmenenkin vuoden aikana. Nykyinen Katalonian tilanne on kestämätön.
Bryssel ja muut EU-johtajat ovat vakuuttaneet seisovansa Rajoyn takana.
Jos he seisovat siellä jatkossakin, heidän on parasta sanoa pääministerille muutama selkeä sana väkivallasta ja sen seurauksista. Julkisestikin.
Se antaisi uskoa, että eurooppalaisia rauhanomaisia arvoja ja toimia ei voi survoa lattiaan pampuin ja kumiluodein, vaikka kansanäänestys on laiton. Ikäihmisiä ei paiskota lattiaan, tallota heidän silmälasejaan, eikä naisia kiskota rappusia alas. Länsimaissa raja menee voimankäytön kohtuullisuudessa, vaikka sen toimeenpano on viranomaisille sallittua.
Katalonialaisen kansallismielisyyden (joka ei kohdistu EU:hun) rinnalla pitää ilmeisesti puhua näkyvämmin myös espanjalaisesta nationalismista.
On vaikea sanoa, mitä huomenna tapahtuu. Onko nyt ylitetty sellainen kynnys, jonka takaa ei ole paluuta. Jos neuvotteluille on vielä valon kajoa, sitä kohti pitää kävellä heti. Espanjassa kaikkien niiden, jotka haluavat toimivaa poliittista ratkaisua, mikä se sitten onkaan.
Ja mellakkapoliisille pitää antaa muistutusluento väkivallan suhteellisuudesta ja suhteettomuudesta. Opetusvideoiksi eivät kelpaa Turkin poliisin toiminta.