Palestiinalaisten virallinen ihmisoikeuskomissio on pettynyt kansainvälisten lakien toimimattomuuteen. Komissio katsoo, että palestiinalaiset eivät saa humanitaaristen velvoitteiden mukaista suojelua.
Palestiinan ihmisoikeuskomission ICHR:n pitäisi siirtää vuori. Vuosikymmenten pettymysten sarja hakea apua kansainväliseltä yhteisöltä on tullut toistaiseksi ehkä synkimpään alhoonsa Gazan sodan viime viikkoina.
Jälleen tiistaina Palestiinan Punainen Puolikuu kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että Gazan kaupungissa sijaitsevan al-Qudsin sairaalan lähistölle on tehty tykistö- ja ilmaiskuja.
YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön (UNRWA) johtaja Philippe Lazzarini puolestaan varoitti, että nykyinen avustusjärjestelmä Gazassa tulee romahtamaan, mikäli lisää avustustarvikkeita ei saada toimitettua alueelle.
MTV Uutiset haastatteli länsirannalla Palestiinan ihmisoikeuskomission johtajaa Ammar Al-Dwaikia. Hänen mukaansa "tämä on kansainvälisen humanitaarisen lain täydellinen epäonnistuminen".
– Se on pettänyt palestiinalaiset tarjoamatta pienintäkään turvaa. Palestiinalaisia siviilejä tapetaan suurella mittakaavalla eikä humanitaarinen apu pääse Gazaan, Al-Dwaiki sanoo.
– Tavallisten palestiinalaisten silmissä ihmisoikeudet, kansainvälinen laki, kansanvälinen humanitaarinen laki ja koko kansainvälinen humanitaarinen järjestelmä ovat kaikki pettäneet meidät, hän jatkaa.
Lue myös: Sota, jonka selittämiseen eivät apartheid ja juutalaisviha riitä: Suomalais-palestiinalainen Nora kertoo voimattomuudestaan ja tyrmistyksestään
2:38
"Rikostuomioistuimella on nyt tulikoe"
Kun Israel alkoi pommittaa Gazan sivilejä, kirjelmöi ihmisoikeuskomissio yhdessä useiden maiden kanssa Kansainväliselle rikostuomioistuimelle ICC:lle iskut tuomitsevan pikaisen kannanoton toiveessa.
Tukea ICC:n johdolta tuli lopulta vasta viime viikonloppuna.
– Kansainvälisellä rikostuomioistuimella on nyt tulikoe. Me yritämme turvata ICC:hen viimeisenä oljenkortena pyytääksemme edes jonkinlaista oikeutta, vastuuta ja myös pelotetta siitä vastaan, etteivät nämä rikokset jatkuisi.
YK:n yleiskokous vaati varhain lauantaina päätöslauselmassaan välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan. Päätöslauselman puolesta äänesti 120 maata. Vastaan äänesti 14 maata, ja 45 jäsenvaltiota, muun muassa Suomi, pidättäytyi äänestämästä.
Israel ja sen merkittävin tukija Yhdysvallat eivät kannata tulitaukoa.