Stingin olemuksesta huokuu tyyneys. Sitä edistää oman kuolevaisuutensa pohtiminen. – Jokaisen olisi hyvä tajuta elämänsä rajallisuus, hän tuumii rauhallisesti. Samaan aikaan hän on loputtoman kiinnostunut maailmasta. – En voisi laulaa tyttöystävästäni tai autostani, joku muu saa tehdä sen, hän hymähtää MTV Uutisten haastattelussa.
Sting pöllähtää haastatteluhuoneeseen 10 minuuttia etuajassa. Asettelemme vielä kuvausvaloja. ”Ok, tulen ihan kohta uudestaan”, hän huikkaa.
Keikankin hän aloitti viitisen minuuttia etuajassa. Se olikin huippubändin kyytiä, jossa Police-yhtyeen hititkin saivat uuden kuosin, suorastaan panssarin. Lavalla oli myös Stingin 41-vuotias poika Joe Sumner.
Rock on edelleen hauskaa...
Stingillä ei taida enää olla stressiä mistään eikä kiire minnekään. Ainakaan ei tarvitse esittää mitään.
– Yritän ottaa kaiken nykyään rauhallisesti. Olen yksi ihminen tässä maailmankaikkeudessa. Aina en ole ajatellut näin.
Viime marraskuussa Sting julkaisi yli 10 vuoden tauon jälkeen perinteisen bändilevyn. 57th & 9th. Nimessä ei ole mitään mystiikkaa. Numerot ovat katuosoite matkalla studioon New Yorkissa, tämän alunperin brittiläisen herran kotikaupungissa.
Rummut, kaksi kitaraa ja basisti-laulaja-lauluntekijä Sting. Halusitko uudella levylläsi paluuta perusasioihin?
– Minulle on tärkeää aina jollain tavalla yllättää. Kun nyt palasin tähän klassiseen rockformaattiin, yleisö ei ehkä tällaista odottanut. Tämä on hauskaa.
...mutta laulujen aiheet vakavia
Mutta aiheet eivät ole kepeitä. Laulat levyllä kuolemasta, vanhenemisesta, pakolaisista ja ilmastonmuutoksesta. Miten poliittisesti tiedostavaa rockmusiikin pitäisi olla?
– En voi puhua rockista yleisemmin, puhun vain omasta panoksestani. Olen 65-vuotias tämän maailman kansalainen. Luen lehtiä, olen kiinnostunut politiikasta ja maailman tilasta: sosiaalisesti ja taloudellisesti. Minulle on selvää, että laulan myös näistä ongelmista.
– En aio laulaa tyttöystävästäni tai kenkieni väristä tai autoista. Enkä nyt tällä väitä, ettei näin voisi tehdä. Joku toinen laulaa niistä. Ihmiset tekevät sellaista musiikkia kuin lystäävät. Mutta minun vain täytyy henkilökohtaisesti tuntea, että laulan asioista, jotka ovat mielekkäitä.
Nuorena ahdistaa, vanheneminen tasoittaa
Ojennan Stingille vinyylilevyn kannen. Vuosi 1985, The Dream of the Blue Turtles. Police-yhtyeen huikean menestyksen ja loppumisen jälkeen se oli hänen ensimmäinen soololevynsä. Huima menestys If you love Somebody - ja Russians-hitteineen. Maailmanmusiikkia ja afrosaundeja. Millaisia muistoja levy herättää?
– Halusin Policen jälkeen tehdä jotain isompaa saundia, erilaista, muistelee jo pikkupoikana Newcastlessa pianokouluun istutettu artisti.
On tapana sanoa, että kun ihminen vanhenee, asiat rauhoittuvat. Nuorena ollaan ahdistuneita. Entäs elämä ja maailma muuten tuolloin 30 vuotta sitten, jos vertaat sitä nykyiseen eloosi?
– Elämäni oli kyllä melko mutkalla silloin. Ensimmäinen avioliittoni oli hajonnut ja olin hajottanut huippusuositun bändin. Ja maailma? No kun ajattelee nykyisiä kriisejä, niin nehän taisivat olla kultaisia vuosia, tuumii Sting ja nauraa vastaukselleen.
En halua elää ikuisesti!
Olit ensimmäinen artisti, joka esiintyi Bataclan-klubilla Pariisissa sen järkyttävän verilöylyn jälkeen. Miltä se tuntui syksyllä 2016?
– Minulla oli kaksi tehtävää. Halusin kunnioittaa viattomien uhrien muistoa, yleisön joukossa oli surmattujen omaisia ja henkilökuntaa, jotka olivat töissä myös murhailtana - siis pelastuneita. Samalla oli syytä juhlia upean teatterin avaamista uudelleen. Näiden kahden kanssa piti tasapainoilla. Pidimme alussa hiljaisen hetken, jotta saavutimme yhteisen mielentilan.
– Sitten tunsin, että meillä kaikilla on oikeus rentoutua ja illasta tuli ihan normaali show, kun aloitimme sen näin.
Olet haastatteluissa puhunut viime aikoina paljon kuolevaisuudesta ja laulat uudella levylläsi myös rocktähden vanhenemisesta sekä viittaat siihen, miten monet ovat nukkuneet pois viime aikoina. Pitäisikö meidän pohtia kuolevaisuuttamme enemmän kuin on tapana?
– Minä olen aina ollut kiinnostunut kuolevaisuudesta. Olin jo lapsena melkeinpä koukussa kuolemaan. Minusta elämää rikastuttaa monin tavoin se, että tajuaa sen rajallisuuden. En haluaisi elää ikuisesti.
Rauhassa pahassa maailmassa
Mistä se onni löytyy tässä pahassa maailmassa vai onko meillä länsimaisilla ihmisillä edes oikeutta onneen?
– Kyllä tavoitteena saa olla tasapainoinen elämä, mutta ei se kovin helppoa ole tässä maailmassa. Hurrikaaneja, pakolaiskriisejä ja muuta kärsimystä.
– Lopulta ajattelen, että en voi olla sen onnellisempi kuin onnettomin lapseni. Minulla on kuusi lasta. Heidän onnensa tai surunsa on aina lähellä.
Ja lopuksi teatteriin Turkuun!
Lopuksi asia, josta puhuimme aivan haastattelun alussa. Turussa esitetään Stingin uutta Viimeinen laiva -musikaalia ensimmäisenä teatterina Euroopassa. Se kertoo Stingin synnyinkaupungin Newcastlen telakan loppumista. Sting aikoo ennättää myös Turkuun.
– Lauantai-iltana menen katsomaan esityksen. Se on yleismaailmallinen kertomus yhteisöstä, työstä ja ylpeydestä. Uskon, että se sopii hyvin myös Suomeen.
– Siellähän taitaa olla tekstitys englanniksi. Paitsi että tunnen sen tarinan!