Suomeen asettuneiden ruotsalaisten rikollisryhmien sotaisuus on uhkakuva myös Suomessa. MTV Uutisten tietojen mukaan Foxtrotista irtaantuneen ryhmittymän välit ovat ehtineet jo kiristyä Suomen Bandidos MC:n kanssa.
– Poliisin tietoon ei ole tullut tietoa sellaisesta väkivaltaisuudesta, että esitutkintakynnys olisi ylittynyt, muotoilee rikoskomisario Marko Heinonen keskusrikospoliisista MTV Uutisille.
– Tietysti olemme erittäin kiinnostuneita ja hereillä asian osalta.
Foxtrot-rikollisjärjestö on ilmoittanut julkisesti vihollisekseen kansainvälisen moottoripyöräkerho Bandidos MC:n. Foxtrot on valmistellut ja toteuttanut Ruotsin Bandidosta kohtaan useita väkivaltaiskuja.
KRP:n mukaan ryhmittymien väliset ristiriidat kertovat siitä, että Bandidos on Ruotsissa edelleen mukana huumebisneksessä.
– Onhan tämä huolestuttavaa ja uhkakuva Suomessakin. Bandidos on harrastanut Suomessa huumausainekauppaa, niin onhan tässä riskinä, että reviiritaistelu voi levitä Suomeen, Heinonen sanoo.
– Mutta vielä tällaisesta ei ole sellaista konkretiaa, että voitaisiin sanoa, että näin tapahtuu.
Juttu jatkuu linkin jälkeen.
Lue lisää: MTV:n tiedot: Ruotsissa toisiaan vastaan verisesti sotivan Foxtrot-rikollisverkoston molemmat haarat toimivat Suomessa
Puheet ärhäköitä
Poliisi muistuttaa saavansa huomattavan määrän tiedustelu- ja vinkkitietoa eri ruotsalaisryhmien toiminnasta Suomessa. Ruotsalaisryhmiin kuuluvien puheissa väkivalta korostuu perinteisiä suomalaisia toimijoita ärhäkämmin.
– He pyrkivät nostamaan omaa asemaansa muiden rikollisten silmissä suurilla puheilla ja vakuuttamalla, että heidän takanaan on joku tietty ryhmä, joka on valmis siihen ja tähän, Heinonen kuvailee.
– Sellaisia kun kertoilee, saa sitten varmasti poliisin kiinnostumaan toiminnastaan.
Poliisi suhtautuu kaikkeen väkivaltaisuuksia koskevaan tietoon hyvin vakavasti. Poliisin tavoite on puuttua tapahtumiin jo ennalta ja estää ne.
– Mutta toivotaan, että tilanne pysyy jengiväkivaltaisuuksien osalta meillä tällaisena. Jos jotakin tapahtuu, se selvitetään hyvin nopeasti ja pannaan syylliset edesvastuuseen, Heinonen toteaa.
Lue myös: Katujengiläisten ja liivijengiläisten välit ovat kiristyneet neljästä syystä – väkivaltaisia yhteenottoja on onnistuttu estämään vankiloissa
Suomen poliisi valmiudessa
Ruotsissa jatkuvat jengiväkivaltaisuudet ovat ruuhkauttaneet poliisin. Tällä hetkellä moni jengeihin liittyvistä henkirikoksistakin on siellä pimeänä.
Heinonen vakuuttaa, että Suomen poliisi on valmiudessa väkivaltaisuuksien varalta.
– Tällaiset rikokset selvitetään kyllä ihan juuria myöten katto-organisaatioon asti. Suomessa mahdollisuudet vakavan rikollisuuden tutkintaan ovat hyvät, Heinonen sanoo.
– Tehokkain keino on saada organisaation kärjessä olevat ihmiset vastuuseen ja heidän hallussaan oleva rikoksilla hankittu omaisuus pois. Tärkeää on saada selvitettyä koko organisaatio ja pyrkiä estämään sen toiminta.
Heinonen muistuttaa, että myös Ruotsin poliisi on onnistunut selvittämään viime aikoina vanhoja väkivaltarikoksia.
– Rikollisryhmittymien välisten väkivaltarikosten nopea selvittäminen ennalta estää myös uusia rikoksia ja katkoo koston kierrettä. Se näyttää myös sille vastapuolelle, että nämä asiat selvitetään viranomaisten toimesta, Heinonen sanoo.