MTV:n sarjat näyttävästi esillä Cannesissa – Kingi parhaiden formaattien joukossa

Kingi
Numi Nummelin
Julkaistu 10.04.2015 15:21

MTV VIIHDE

MTV:ltä tuttuja huippuohjelmia esitellään ensi viikolla kansainvälisessä televisio-ohjelmien markkinointitapahtumassa. Sarjoja tuottavan Rabbit Filmsin toimitusjohtaja kertoo, että ohjelmista on oltu kiinnostuneita etukäteen.

MTV:n suosikkiohjelmat Kingi, Posse, Duudsonit ja Tuulitunneli ovat näyttävästi esillä ensi viikolla Cannesissa järjestettävässä MIPTV-markkinointitapahtumassa.  

Rabbit Filmisin toimitusjohtaja Olli Suominen on tapahtumasta innoissaan. Hän kertoo suhtautuvansa markkinoitaviin ohjelmiin luottavaisesti – Kingistä on kyselty paljon myös etukäteen.

– Se on myös hyvin esillä tapahtumassa, Suominen kertoo.

– Kingi on valittu kymmenen parhaan pohjoismaisen ohjelmaformaatin joukkoon ja on tapahtuman pääkatselmussarjassa, jossa on 25 tv-sarjaa.

Laulukilpailuille leukaileva komediasarja Kingi on Suomisen mukaan sarja, joka voisi menestyä hyvin melkein kaikkialla.

– Kyllä se toimisi missä vain. Melkein kaikkialla on Idolseja ja muita laulukilpailuja, ja kaikkialla tykätään nauraa.

Vielä on aikaista sanoa, myydäänkö mitään formaateista ulkomaille. Suominen kertoo, ettei MIPTV:stä lähdetä hakemaan pikavoittoja.

– Tämä vaatii kärsivällisyyttä. Pitää olla oikea ostaja – kanava, joka osaa tehdä ohjelman hyvin, selittää Suominen.

Suomisella on mielessä myös unelmaostaja sarjalle.

– Paras olisi iso amerikkalainen kanava. Brittiläinenkin kävisi, Suominen vitsailee.

Tuulitunneli Subilla tiistaisin klo 22

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat