MTV:n Uutisextra: Ulkoministeri Valtonen kertoo, milloin selvitys Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatin kohtalosta valmistuu

2:05img
Ulkoministeri Valtonen kertoo, milloin toimiin konsulaatin sulkemiseksi voidaan aikaisintaan ryhtyä.
Julkaistu 16.09.2023 14:52
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) arvioi MTV:n Uutisextrassa, että oikeudellinen selvitys Venäjän konsulaatista Ahvenanmaalla valmistuu loka-marraskuun taitteessa. Presidentti Sauli Niinistö ilmoitti kesäkuussa pyytäneensä selvitystä asiasta.

Ahvenanmaalla järjestetään lokakuussa vaalit, jolloin on hyvä että myös tulevan maakuntahallinnon kanssa keskustellaan asiasta, plus että oikeudellisesta selvityksestä on vielä asiantuntijalausuntoja saamatta ja käsittelemättä. Voisi hyvin olla, että loppusyksystä, ehkä lokakuun lopussa tai marraskuun alussa voisi selvitys olla valmis, sanoo ulkoministeri Elina Valtonen MTV Uutisille.

Ahvenanmaan maakunta- ja kuntavaalit käydään lokakuun 15. päivä.

Ahvenanmaan konsulaatin oikeudellinen asema perustuu vuonna 1940 Neuvostoliiton kanssa solmittuun sopimukseen. Sen mukaan naapurimaalla on oikeus valvoa, että Ahvenanmaan demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevia sitoumuksia noudatetaan.

Lue ja katso myös: Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatin pihamaa päässyt repsottamaan – tutkija: Ennakoiko sulkemista? "

Venäjän konsulaatti jakaa mielipiteitä Ahvenanmaalla – "Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa pitää sulkea"

1:24img

MTV:n Uutisextra MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaisin kello 19.10.

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka