Presidentti Sauli Niinistö kertoo pyytäneensä selvitystä Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatin oikeudellisesta statuksesta. Niinistö kertoi asiasta vastatessaan median kysymykseen Kultaranta-keskustelujen alkaessa sunnuntaina.
Julkisessa keskustelussa esille on toistuvasti noussut kysymys siitä, olisiko Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatti mahdollista sulkea ja pitäisikö se nykytilanteessa tehdä. Keskusteluun on noussut ennen kaikkea Venäjälle myönnetty oikeus valvoa Ahvenanmaan demilitarisointia ja linnoittamattomuutta.
Sauli Niinistön mukaan kysymys onkin laajempi ja pohdittavaksi tulee, kuinka asia liittyy sopimukseen Ahvenanmaan demilitarisoinnista. Niin ikään hän nosti esille Pariisin rauhansopimuksen.
Lue myös: Suomi karkottaa yhdeksän Venäjän suurlähetystössä työskennellyttä vakoojaa – ulkoministeriö uskoo Venäjän vastaavan
Niinistö myös sanoi, että jos konsulaatin toiminnassa tapahtuisi "horjahtamisia", Suomelle voi hänen mukaansa syntyä toisenlainen peruste toimia.
– Minä olen jo todennut, että on syytä tarkkaan pitää silmällä, että konsulaatti pysyy roolissaan, hän sanoi.
Niinistö ei ehtinyt ennen mediatilaisuuden päättymistä täsmentää, mitä hän horjahtamisilla tarkoitti.
Venäjän vakoilu Suomessa on noussut esille Suomessa julkisuudessa viimeksi viime viikolla, kun Suomi päätti karkottaa yhdeksän diplomaattista koskemattomuutta nauttinutta henkilöä Venäjän Suomen-suurlähetystöstä laittoman tiedustelun ja diplomaattisia suhteita sääntelevän Wienin-sopimuksen perusteella. Suomi katsoi siis karkottaneensa Suomesta nimenomaan venäläisiä vakoojia.