Syyttäjän mukaan Helsingin Puotilassa viime marraskuussa tapahtuneen ampumisen taustalla oli perätön velanperintä. Syyttäjän mukaan tämä ei jää pelkästään ampujan kertomuksen varaan, vaan on varmistettavissa useista eri läheistä.
Kiristäjinä oli ampumisen uhriksi joutunut vuonna 1988 syntynyt mies ja toinen rikollisjärjestö United Brotherhoodiin kytkeytyvä mies.
Syyttäjä korosti oikeudessa, että ampuja ja hänen perheensä joutui voimakkaan prässäyksen ja uhkailun kohteeksi, jonka seuraksena hän tunsi "suurta pelkoa".
Kiristetty rahasumma oli alun perin 200 000 euroa ja putosi myöhemmin välisummien kautta 50 000 euroon. MTV kertoi tästä aiemmin.
Syyttäjän mukaan syytetty pyysi useilta ystäviltään apua, mutta kukaan ei uskaltanut tulla hänen avukseen.
Syyttäjä kertoi heti oikeudenkäynnin aluksi, että epäilty pyysi myös poliisilta apua soittamalla nimettömän puhelun poliisin vihjepuhelimeen.
Poliisi oli siis tietoinen 55-vuotiaaseen kohdistuvasta uhasta ja jatkuvasti yhteydessä häneen.
Syyttäjä ei niele hätävarjelua
Syyskuun alussa 55-vuotias hankki ampuma-aseen uhkailun takia. Marraskuun tapahtumia ennen mies lähetti syyttäjän mukaan poliisille viestin, jossa kertoi tapaamisesta toisen kiristäjän kanssa Puotilassa.
Syyttäjän mukaan mies lähetti viestin kuitenkin sellaiseen poliisin yhteysnumeroon, jonka haltijan hän tiesi olevan lomalla. Syyttäjä katsoo, että mies halusi antaa poliisille vaikutelman, että oli ilmoittanut poliisille tapaamisesta.
Murhasta syytetty kiistää murhan, mutta myöntää ampuneensa vuonna 1988 syntyneen miehen hätävarjelun liioittelun. Syyttäjä muistuttaa, että epäilty ampui kuitenkin toisen laukauksen uhrin selkään.
Lisäksi syyttäjän mukaan ampujan tapahtumapaikalta soittamassa hätäpuhelussa ei tule esille mitään sellaista, mikä viittaisi epäillyn joutuneen turvautumaan ampumiseen hätävarjelutilanteessa Puotilassa.