Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Helsingin Puotilassa 34-vuotiaan miehen kuoliaaksi ampuneen miehen 10,5 vuodeksi vankeuteen taposta. Syyttäjä vaati ampujalle tuomiota murhasta.
Syytetty kiisti murhan mutta myönsi aiheuttaneensa uhrin kuoleman hätävarjeluna.
Rikos tapahtui viime marraskuussa päiväsaikaan julkisella paikalla vierasvenesataman edustalla.
Oikeus katsoi Jari Kalervo Veijolan, 55, syylliseksi tappoon. Käräjäoikeus katsoi, että vaikka teko osoitti vakaata harkintaa, se ei kokonaisuutena katsoen ollut murhan edellyttämällä tavalla törkeä.
– Veijola oli pitänyt surmaamista yhtenä vaihtoehtona vähintäänkin viikkojen ajan ennen tekoa. Veijolalla oli ollut tekoonsa motiivi, joka liittyi hänen pelkotilaansa. Aseen hankkiminen ja valmistelevat toimenpiteet viittasivat suunnitelmalliseen ja määrätietoiseen toimintaan, käräjäoikeus totesi tuomiossaan.
– Vakaan harkinnan puolesta puhui myös uhrin selkäpuolelle pitkään tähtäämällä ammuttu laukaus tilanteessa, jossa tämä on yrittänyt paeta paikalta.
Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että surmaamiseen liittyi paniikinomaisia piirteitä ja toivottomuutta, joka oli ollut seurausta Veijolaan kohdistuneesta painostuksesta.
– Teossa ei myöskään käytetty sellaista väkivaltaa, jota oikeuskäytännössä on vakiintuneesti pidetty murhan tunnusmerkistölle tyypillisenä.
Oikeus velvoitti tuomitun maksamaan surmatun 34-vuotiaan omaisille yhteensä yli 33 000 euroa kärsimyskorvauksista.
0:52
Syytetty soitti itse hätäkeskukseen ampumisen jälkeen
Syyttäjän mukaan syytetyltä mieheltä oli alun perin vaadittu 200 000 euroa sen vuoksi, että tämän tuntema henkilö oli joskus sanonut eräässä oikeudenkäynnissä jotakin, mikä johti siihen, että vuonna 1988 syntynyt uhri sai kovemman vankeustuomion.
Ampumispäivänä syytetty oli sopinut uhrin kanssa tapaamisen Puotilan vierasvenesataman lähistölle. Miehet pysäköivät autonsa keulat vastakkain ja nousivat autoista.
Syytetty oli varustautunut tapaamiseen suojaliiveillä ja pistoolilla. Syyttäjän mukaan hän ampui uhria ensin ylävartaloon. Uhri lähti pakoon, jolloin syytetty ampui tätä vielä selkään. Syyttäjän mukaan toinen hylsy jäi kiinni aseen piippuun siten, että aseella ei voinut enää ampua.
Uhri pakeni vielä noin sata metriä, minkä jälkeen hän lyyhistyi maahan ja kuoli.
Syytetty soitti ampumisen jälkeen itse hätäkeskukseen, ja hänet otettiin kiinni tapahtumapaikalta.
Poliisi: Kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
Henkirikosoikeudenkäynnissä oli määrä käsitellä myös ampujaan kohdistunutta kiristystä. Kiristysasian käsittely kuitenkin siirtyi, koska siitä syytetty mies ei saapunut oikeudenkäyntiin.
Miehen syytetään kiristäneen ampujaa yhdessä uhrin kanssa. Hänen syytteelleen ei ole toistaiseksi saatu sovittua käsittelypäivää käräjäoikeudessa.
Keskusrikospoliisin esitutkintamateriaalin perusteella murhasta syytetty, ammuttu mies ja kiristyksestä syytetty olivat olleet väitetystä velasta yhteydessä pitkin syksyä. Viestinvaihdon perusteella murhasta syytetty pelkäsi perheensä puolesta.
– Ne on psykopaatteja, jotka ei oo järki-ihmisiä. Ja silloin ei järkipuhe auta, jos mikään. Mä oon pattitilanteessa, enkä näe ulospääsyä, hän kirjoitti tuttavalleen.
Poliisi on kertonut, että henkirikoksen tutkinnassa tuli ilmi kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
MTV Uutisten tietojen mukaan kaikki kolme miestä liittyvät lakkautettuun rikollisjärjestö United Brotherhoodiin (UB). Murhasta epäilty ja ampumisen uhri eivät MTV:n uutisten mukaan olleet UB:n jäseniä, mutta heillä on ollut tiiviit yhteydet ryhmään.
Kiristyksestä syytetty mies taas on ollut UB:n jäsen.