Suomalaissyntyisen Carolina Sinisalon 15-vuotias Robin-poika murhattiin keskellä päivää Tukholman Akallan lähiössä kaksi vuotta sitten. Tekijä ampui myös Robinin isoveljeä Alejandroa, 19, joka jäi henkiin, mutta halvaantui. Murhaajaa ei ole koskaan saatu kiinni.
Yllä olevalla videolla Carolina kertoo ampumisesta ja sen jälkeisestä vaikeasta ajasta. Hän koki saaneensa kuolleelta pojaltaan viestin.
Suru on jatkuvasti läsnä Carolinan elämässä.
Carolina Sinisalo oli lähtenyt miehensä kanssa matkalle Yhdysvaltojen Las Vegasiin tammikuun 19. päivän aamuna vuonna 2016. Heidän oli tarkoitus mennä ulkomailla naimisiin, mutta suunnitelmat muuttuivat karmealla tavalla.
Pariskunta oli ehtinyt viedä matkatavarat hotelliin ja mennä syömään ravintolaan, kun miehen poika soitti heille Ruotsista.
– Hän kertoi, että minun poikiani Robinia ja Alejandroa oli ammuttu meidän kotiovella, Carolina kertoo.
Ampuja oli naamioitunut
Pojat olivat menneet tupakalle kotinsa alakertaan kerrostalon ulko-ovelle, kun he joutuivat ammutuksi. Oli iltapäivä ja ulkona oli vielä valoisaa.
– Naamioitunut mies tuli kerrostalomme kellarista, pojat aukaisivat hänelle oven ja mies nosti heti pistoolin Alejandroa kohti. Robin meni eteen ja yritti estää ampujaa, Carolina kertoo.
Ensimmäinen luoti hipaisi Alejandron kaulaa. Sen jälkeen Robin yritti suojata veljeään ja tönäistä ampujan pois. Silloin murhaaja ampui Robinia suoraan päähän. Poika kuoli heti.
Ampuminen tapahtui perheen kerrostalon alaovella.
Robinin ja Alejandron 14-vuotias pikkusisko oli sisällä kotona, kun hän kuuli laukausten äänet ulkoa. Hän meni alakertaan ja näki ikkunan läpi kaiken. 15-vuotias isoveli kuoli hänen silmiensä edessä.
– Nyt siitä on kulunut kaksi vuotta eikä ole mennyt päivääkään, ettei tyttäreni itkisi tämän takia. On kamalaa katsoa sitä tuskaa joka päivä. Enkä voi tehdä mitään, millä helpottaisin hänen oloaan. En saa sitä tapahtumaa pyyhittyä pois, Carolina suree tyttärensä puolesta.
Neljä luotia selkään
Alejandro lähti heti juoksemaan murhaajaa karkuun. Hän pääsi kerrostalon edustalla olevat rappuset alas, mutta sitten hän kompastui ja kaatui kadulle.
Murhaaja tuli perässä ja ampui Alejandroa neljä kertaa selkään. Sen jälkeen tekijä juoksi paikalta pois.
– Naapurit näkivät tapahtumat, mutta mies oli peittänyt itsensä niin hyvin, että kukaan ei tiedä miltä hän näytti. Edes hänen ihonväriään ei tiedetä, Carolina kertoo.
Alejandro juoksi alas rappusia ja kaatui kadulle, samalle paikalle missä valkoinen pakettiauto on. Alla olevassa kuvassa on paikka, missä Alejandroa ammuttiin.
Viereisen koulun terveydenhoitaja tuli ensimmäisenä auttamaan Alejandroa. Hänet kiidätettiin sairaalaan leikattavaksi.
– Emme tienneet yli kuukauteen jäisikö hän henkiin vai ei. Hän oli tajuton ja välillä hänen kuntonsa romahti.
Syy ei ole selvinnyt
Alejandro selvisi kuitenkin ampumisesta – jopa hämmästyttävän hyvin.
– Lääkärit sanoivat aluksi, että kestää vuosia ennen kuin hän toipuu. Mutta Alejandro tsemppasi uskomattomalla tavalla.
Alejandro on halvaantunut rinnasta alaspäin ja hän istuu pyörätuolissa.
– Hän tekee töitä, taistelee väkivaltaa vastaan ja on olosuhteisiin nähden pirteä ja hyvinvoiva. Hänellä on tyttöystävä ja hän pelaa pyörätuolirugbya, äiti kertoo.
Äidin mukaan Alejandro on pitkään yrittänyt itse selvittää, kuka ampuja olisi voinut olla, mutta siitä ei ole edes aavistuksia.
– Ei meillä eikä poliisilla. Poliisi oli sitä mieltä, että motiivi liittyy johonkin rikolliseen, mutta se ei pidä paikkaansa. Poliisilla ei ole muita tutkintalinjoja, joten tapauksen tutkinta on lopetettu. Meillä ei ole aavistustakaan, miksi poikiani ammuttiin, Carolina kertoo.
Carolinalla on kotonaan esillä paljon valokuvia ja muistoesineitä Robinista.
Robin oli äidin mukaan kunnollinen ja kiltti koululainen. Alejandro oli teininä tehnyt pieniä rikkeitä, mutta ne olivat loppuneet jo vuosia aiemmin.
– Pojillani ei ole rikollista taustaa tai yhtettä rikollisiin, mikä voisi selittää tämän teon.
Ei tuntomerkkejä tekijästä
Carolina ei usko, että murhaaja enää jäisi kiinni.
– Tietenkin toivomme sitä, mutta emme usko sitä. Kun ei ole johtolankoja, ei tuntomerkkejä, ei yhtään mitään. Joku tietää varmasti jotain, mutta kukaan ei puhu.
Carolina palasi miehensä kanssa Las Vegasista kotiin kaksi päivää poikien ampumisen jälkeen.
– Se oli ensimmäinen lento, johon meillä oli varaa.
Äidistä tuntui kamalalta olla toisella puolella maapalloa samaan aikaan, kun hänen toinen poikansa oli kuollut ja toinen taisteli hengestään.
– Ei sitä tunnetta voi edes kuvailla. Alussa halusin vain kuolla itsekin. En nukkunut tai syönyt, itkin vain. Vihasin koko elämää ja halusin kostaa, mutta en tiennyt kenelle kostaisin.
Carolinalle tai hänen perheelleen ei tarjottu mitään apua. Hän onkin tyrmistynyt siitä, miten yksin uhrien omaiset Ruotsissa jätetään.
– Tutut ja ystävät olivat aluksi tukena ja apuna, mutta nyt on ollut hiljaisempaa. Kaikki jatkavat omaa elämäänsä ja ymmärrän sen. Minä olen traaginen ihminen, koska puhun vain Robinista ja väkivallasta. Ymmärrän, että muut eivät halua tätä elämäänsä.
Ajatukset takoo päässä
Tapahtunut on edelleen Carolinan mielessä jatkuvasti.
– Minun ajatuksissani ei ole viiden sekunnin taukoa tästä. Päässäni takoo koko ajan Robin, väkivalta, meidän täytyy ratkaista tämä.
– Ikävöin Robinia jatkuvasti ja odotan yhä, että hän tulisi kotiin.
Äidin mukaan Robin oli iloinen poika.
Ajan kuluessa Carolina on oppinut paremmin elämään surun kanssa.
– Elämä ei ole helpompaa, mutta osaan suhtautua asiaan vähän eri tavalla kuin silloin alussa. Olen myös luopunut vihasta itseni takia. Ei ole ketään ketä vihata.
Robin ja äiti.
Aluksi Carolina pelkäsi liikkua ulkona, mutta ei enää. Pikkusisko tuntee edelleen turvattomuutta.
– Emme tiedä kuka murhaaja on ja hän voi olla missä vain. Sen takia tietynlainen levottomuus on aina läsnä.
Raskasta aikaa
Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet perheelle äärimmäisen raskaat.
– On ollut erittäin rankkaa. Suru on koko ajan läsnä, mutta me tsemppaamme. Minulla on muita lapsia, joten minun on jaksettava heidän takiaan.
Carolina ja Alejandro perustivat tapahtuneen jälkeen yhdistyksen, jonka avulla he taistelevat väkivaltaa vastaan. He käyvät tapaamassa poliitikkoja, luennoimassa kouluissa ja puhumassa nuorille väkivallan vaaroista.
– Näissä väkivaltateoissa vahingoittuu aina kokonaiset perheitä, ei vain uhrit ja tekijä. Valitettavasti Ruotsissa on todella paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet lapsensa ammuskelussa. Sitä ei toivoisi kenellekään.
– Olen aina ajatellut, että väkivalta on kauheaa ja siihen reagoidaan liian vähän. Joka kerta kun joku ammutaan, se tuntuu toivottomalta, Carolina sanoo.
Aluksi halusi muuttaa pois
Carolina muutti itse vanhempiensa kanssa Suomesta Ruotsiin, kun hän oli 4-vuotias. Perhe asui pitkään Rinkebyn lähiössä, joka on etenkin nykyään pahassa maineessa väkivallan ja rikollisuuden takia.
– Väkivaltaa ja ampumisia on paljon, mutta niitä on muuallakin kuin Rinkebyssä. Minun lapsuudessani Rinkeby oli täysin toisenlainen. Tilanne on räjähtänyt käsiin muutamassa vuodessa, Carolina kertoo.
Kistan kaupunginosaan kuuluva Akallan lähiö, missä Carolina perheensä kanssa asuu, on hänen mukaansa melko rauhallinen alue.
– En olisi koskaan uskonut, että tällaista tapahtuu täällä.
Ampumisen jälkeen Carolina halusi muuttaa alueelta pois ja he yrittivät myydä asuntoa. Se ei kuitenkaan mennyt kaupaksi, joten perhe asuu edelleen samassa kodissa.
– Nykyään olen tyytyväinen, että kukaan ei ostanut asuntoa. En halua enää muuttaa pois, koska Robin on täällä. Tässä kodissa tunnen hänen läsnäolonsa.
Äiti poikansa Alejandron kanssa.
Alejandro ei todennäköisesti koskaan enää kävele, mutta hän on silti pystynyt jatkamaan elämäänsä uudella tavalla.
– Hän on itsenäisempi kuin tätä ennen. Olen ylpeä hänestä. Hän on psyykkisesti todella vahva. Alejandro sanoo, että hän elää nykyään kahden puolesta.
23:25
