Toni Vuomajoki oli palaamassa illanvietosta lopputalvella vuonna 2011. Tuon kotimatkan aikana Tonin kallo murrettiin viiteen osaan. Traaginen matka vaikuttaa miehen elämään edelleen päivittäin. Yli 30 tatuointia ja perhe auttavat arjesta selviämisessä.
– Traumaattinen lukinkalvonalainen verenvuoto. Muistan tuon diagnoosin yhä.
Pauli Vuomajoki on juuri saanut tietää, että hänen 25-vuotiasta tajutonta poikaansa kiidätetään kohti Oulun yliopistollista sairaalaa.
Poika on löytynyt veren ja oksennuksen täyttämästä lammikosta.
Heti lääkärin soiton jälkeen Pauli hyppää autoon, vaikka jalat eivät meinaa pysyä alla. Näenkö poikaa enää elossa?
Jo automatkan aikana huolesta sekaisin oleva isä alkaa selvittää, mitä hänen pojalleen on tapahtunut.
Toni löytyi tajuttomana rappukäytävästä
Torniolaisessa baarissa opiskelijaporukka nauttii joulukuisesta illasta. Humala yllättää Tonin ja oma sänky houkuttelee kaljatuoppia enemmän.
Hän menee baarin vieressä sijaitsevalle grillille. Se tiedetään, sillä hyvä ystävä soittaa Tonille tuolloin ja muistaa keskustelun.
Puhelun jälkeiset tapahtuvat ovat kuitenkin pimennossa sekä poliisille että Tonille itselleen.
Myöhemmin selviää, että kymmenisen minuuttia puhelun jälkeen Tonin kännykästä oli yritetty soittaa useita puheluita. Ensiksi takaisin ystävälle, sitten kolmelle ensimmäiselle puhelimen luettelosta löytyvälle. Ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan vastannut.
Aamuyöllä Toni löytyy tajuttomana verilammikosta. Miehen kallo on murtunut viiteen osaan. Korva on repeytynyt lähes irti. Naama on täynnä haavoja ja ruhjeita.
Mies ei muista tapahtumasta mitään. Ei edes välähdystä. Miksi hän löytyy murjottuna vieraasta rappukäytävästä?
– Vanhempi rouva löysi minut. Haluaisin tavata ja kiittää, sillä jos hän ei olisi löytänyt minua niin henki olisi lähtenyt.
Toni löytyi tajuttomana rappukäytävästä, joka sijaitsee kahden korttelin päässä pubista, jossa hän oli viettämässä iltaa. Hän ei tunne ketään rapussa asuvaa.
Toivoa on turha valaa
Oulussa perhettä odottaa lohduton näky. Toni on vaipunut koomaan, eikä tietoa selviämisestä ole. Lääkärit ovat vaiteliaita.
Perhe käy katsomassa Tonia sairaalassa päivittäin. Koomaa kestää kolme viikkoa.
Yrittäjä-isä istuu poikansa vieressä jokainen päivä toivoen, että poika ei vetäisi viimeistä henkäystä. Äiti ja sisko parkkeeraavat asuntovaunun sairaalan pihalle, jotta näkisivät Tonia mahdollisimman paljon.
Pelko on läsnä jokaisessa sairaalassa vietetyssä hetkessä.
– Jos edes toipuisi niin, että saisi poskea silittämällä hymyilemään, isä muistaa ajatelleensa.
Kukaan ei uskalla sanoa perheelle, mitä tulee tapahtumaan. On liian aikaista valaa toivoa.
Toni kuoli, Petri syntyi
Kun Toni herää sairaalavuoteesta, ei hän muista mitään aiemmasta elämästään. Hän myös kokee identiteettinsä muuttuneen lähes täysin. Tästä syystä Toni-nimi saa jäädä. Hän ottaa käyttöön toisen nimensä.
– Sanon usein, että Toni kuoli tuona yönä. Toisaalta ilman sitä ei Petriä eli minua olisi olemassakaan.
Nyt hän on Petri myös virallisissa kirjoissa.
Tonin ”kuolema” ei kuitenkaan haittaa. Hän viihtyy paremmin Petrinä, vaikka tapahtumien seurauksena hänellä on omien laskujensa mukaan yli 20 arkea haittaavaa vaivaa.
Sanat takertuvat suuhun, liikkuminen on mahdotonta
Isä muistaa edelleen hetken, kun hän saa ensimmäisen kerran yhteyden poikaansa sairaalassa.
– Pyysin puristamaan kättä, jos kuulee. Luulin ensimmäisen kerran, että se oli vain vahinko. En ollut uskoa. Pyysin sitten vielä toisen ja kolmannen kerran puristamaan. Lopulta oli pakko uskoa.
Pian Petri virkoaa, mutta ei pysty ollenkaan puhumaan. Huulet liikkuvat, mutta sanoja ei kuulu. Kommunikointi hoidetaan ensin piirtämällä ja kirjoittamalla. Tosin sekään ei ollut Petrille helppoa.
– Kerran lähdin keskellä yötä sairaalaan, kun hoitajat soittivat, että Petrillä on asiaa, eivätkä saa piirrustuksista selvää. Kävin sitten tulkkaamassa. Taisi olla niin, että poika halusi vaihtaa televisiokanavaa, isä kertoo.
Kun Petri ei vielä pystynyt puhumaan, hän kommunikoi kirjoittamalla ja piirtämällä.
Pienin askelin Petrin kuntoutuminen etenee. Suurin syy pitää elämän syrjästä kiinni on oma, alle vuoden ikäinen poika.
– Halusin vielä jonain päivänä olla taas isä pojalleni, Petri kertoo.
"Aluksi olin aika herne"
Aivovammasta toipuminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Jos yhdessä asiassa edetään, toisessa saatetaan ottaa harppauksia taaksepäin.
Myös tunteet, aluksi niiden vähyys ja sitten runsaus, aiheuttivat hankalia tilanteita.
– Aluksi olin aika herne. En tuntenut mitään. Sitten, kun tunteet alkoi palaamaan, niitä ei tuntenut pikkusen, vaan ne oli aina täysillä.
Petri yritti muistuttaa itseään, että tunteet kuuluvat elämään. Niihin ei kuole.
Tapaturman jälkeisinä vuosina Petri ei aistinut kunnolla lämpötilan vaihteluita. Hän saattoi kävellä kouluun talvipakkasella ilman takkia.
– Kysyin kämppikseltäni, miksi olen aina kipeä, eikä hän ollenkaan. Hän sitten viisasteli, että se voisi johtua siitä, että kuljen koulumatkat ilman takkia.
Tatuoinnit muistin tukena
Aivovamman seurauksena Petrin muisti on todella heikko. Hän ei enää muista isovanhempiaan tai lapsuudessa tapahtuneita asioita.
Petri on tatuoinut kätensä täyteen sanoja. Yhteensä niitä on 32. Vesi, ruoka, posti, allergiat, lääkkeet, hampaat, vaatteet.
– Ruoka ja vesi lukee kädessä yksinkertaisesti siitä syystä, että muistaisin syödä ja juoda. Muuten unohdan, sillä en tunne kunnolla nälkää tai janoa.
Yksittäisten sanojen joukko jatkuu toisessa kädessä.
32 tatuointia auttavat Petriä selviämään arjessa. Vesi-sanan alla oleviin laatikoihin, hän merkkaa kynällä rastin aina, kun on juonut lasillisen.
Käsiin on kaiverrettu myös sanat vastuu, tunteet, haaveet ja luovuus. Petristä on tärkeää, että säilyttää haaveensa, vaikka tilanne olisikin lohduton. Lisäksi käsiin on nakutettu oman pojan syntymäpäivä, kalenteri ja merkki, josta tunnistaa epilepsiaa sairastavan.
– Luovuus on ensimmäinen lupaus, jonka tein tapahtuman jälkeen. Kun erosin koulusta, luokanvalvoja puolivitsillä vannotti, että en luopuisi koskaan luovuudesta. Sen lupasin ja tatuoin käteen.
"En kaipaa sääliä"
Nyt tuosta synkästä yöstä on kulunut kahdeksan vuotta, eikä Petri vieläkään tiedä, kuka hänet hakkasi – tai hakkasiko kukaan.
Merkkejä raiskauksesta tai ryöstöstä ei miehen mukaan ollut. Motiivi on myös hämärän peitossa.
Petri on kysynyt usealta eri lääkäriltä, voisivatko hänen vammansa olla peräisin kaatumisesta, jotta hän saisi pisteen yön tapahtumille.
– Kaikki lääkärit sanoivat samaa ja yksi laittoi palkkansakin pantiksi. Sellaista jälkeä ei kuulemma voi saada aikaiseksi vaikka kaatuisi tuhat kertaa portaissa. Eikä palkkaakaan tilillä ole vielä näkynyt.
Yön jättämät arvet näkyvät päivittäin sairaseläkkeelle jääneen miehen ja hänen perheensä elämässä. Siitä huolimatta Petri pysyy iloisena, sillä hänen elämäänsä rikastuttaa vaimo ja lapsi. Arkikin etenee jo omalla painollaan.
– Toiveeni on, että ihmiset säälisivät minua mahdollisimman vähän.
Petri jatkaa arjesta nauttimista, vaikka luultavimmin hän ei koskaan saa tietää, mitä tuona yönä tapahtui. Hän kuitenkin taas puhuu, kävelee ja ennen kaikkea on jälleen isä pojalleen.