Turkin presidentinvaalien lopputulos voi olla liki mitä tahansa. Ilmoilla on ollut kysymys, voisiko 20 vuotta Turkkia pääministerinä ja presidenttinä johtanut Recep Tayyip Erdoğan todella siirtyä syrjään suosiolla, mikäli kansa niin vaaliuurnilla päättäisi.
– Tämä ei ole niinkään ennuste, vaan oma toiveeni. Toivon, että Erdoğan häviää, toteaa Yhdysvalloissa asuva turkkilaisopiskelija, joka juuri saapui kesälomalleen Ankaraan äänestääkseen koimaassaan.
Näin toivoo myös moni muu kuudesta miljoonasta nuoresta ensiäänestäjästä, joka ei ole koskaan elänyt muun kuin Erdoğanin vallan alla.
Yhä useampi oppositioehdokas Kemal Kilicdaroğlun kannattaja on loppuviikosta uskaltanut alkaa toivoa, että vaalit voisivat ratketa peräti ensimmäisellä kierroksella.
Sitä varten Turkin Gandhiksikin luonnehdittu, 74-vuotias Kilicdaroğlu tarvitsisi yli 50 prosenttia äänistä kertaheitolla. Mahdollisuudet siihen saattoivat parantua, kun toinen oppositioehdokas, Muharrem Ince, vetäytyi kisasta vain kolme päivää ennen vaaleja seksivideokohun vuoksi.
Jäljelle jäivät enää Erdoğan, Kilicdaroğlu ja todennäköisesti vain muutaman prosentin kannatuksen keräävä Sinan Oğan.
Mielipidekyselyissä pääehdokkaat ovat olleet hyvin tasaväkisiä, mutta suuri osa on povannut kuuden oppositiopuolueen ehdokkaalle Kilicdaroğlulle muutamien prosenttien etumatkaa.
Ellei kukaan ehdokkaista saa vaadittua 50 prosentin äänisaalista sunnuntaina, presidenttipeli ratkaistaan toisella kierroksella 28. toukokuuta.
Vaalit joka tapauksessa käännekohta
Tuloksesta riippumatta toukokuun presidentinvaalit ovat Turkille käännekohta. Niissä yli 60 miljoonaa äänioikeutettua päättää, kietoutuuko satavuotisjuhlaa viettävä tasavalta yhä tiukemmin itsevaltaisen Erdoğanin ympärille, vai kääntyykö maa takaisin demokratian tielle.
Istuva presidentti Erdoğan on kahden vuosikymmenen aikana vienyt Turkkia yhä autoritäärisempään suuntaan.
Vuoden 2017 kansanäänestyksen valtuutuksella hän räätälöi koko poliittisen järjestelmän presidenttivetoiseksi niin, että parlamentin valta kaventui merkittävästi. Muun muassa tämän parlamentarismin nimeen vannova Kilicdaroğlu on luvannut perua, jos hänet presidentiksi valitaan.
Tähän kiteytyy kahden ehdokkaan merkittävin ero. Siinä missä Erdoğan on esitellyt kansalle vasta käyttöön vihittyä ydinvoimalaa, sekä ensimmäistä Turkissa valmistettua sähköautoa ja sota-alusta, Kilicdaroğlu on pyrkinyt esiintymään vaatimattomana kansanmiehenä.
Kotikutoisissa keittiössään kuvatuissa videoissa hän on vannonut, ettei muuttaisi yli tuhannen huoneen presidentinpalatsiin ja että hän palauttaisi itsenäisyyden oikeuslaitokselle ja kumoaisi presidentin solvaamisen kieltävän lain.
Videoissa näkyy toisinaan sipuli symbolisena muistutuksena hintojen noususta ja tavallisten turkkilaisten huolista inflaation laukattua kierroksilla, jotka ovat ajaneet keskiluokankin ahtaalle.
Näissä vaaleissa talous, ostovoima ja toimeentulo ovatkin teema, jonka perusteella suurimman osan odotetaan äänestävän.
Turkkilaiset uskovat äänensä
Varsinkin ulkomailla on kyseenalaistettu vahvasti sitä, ovatko Turkin vaalit rehelliset ja reilut. Vastaus on: kyllä ja ei.
Turkkilaiset ovat innokkaita äänestäjiä ja uskovat vallan vaihtumiseen äänioikeutta käyttämällä. Vuonna 2018 äänestysprosentti kipusi 86 prosenttiin, eikä nytkään ole syytä odottaa äänestysinnon laskua.
Lisäksi maassa on vankka vaalitarkkailun perinne, ja puolueiden omien vaalitarkkailijoiden lisäksi äänestyspisteillä on ulkopuolisia tarkkailijoita.
Maassa ei siis niinkään pelätä sitä, että vaaliuurniin yllättäen ilmaantuisi tukuittain tekaistuja ääniä tai osa hallinnolle epämieluisista äänistä katoaisi matkalla ääntenlaskuun.
Sen sijaan suurempia kysymyksiä liittyy siihen, mitä tapahtuu ääntenlaskennan edetessä ja tulosten julkistamisen jälkeen, jos tulos ei istuvaa presidenttiä hymyilytä. Tekisikö Erdoğan trumpit ja kiistäisi vaalituloksen ja vaatisi uutta ääntenlaskua?
Maan vaalilautakunta, oikeuslaitos ja media on vuosien mittaan nipistetty niin tiukkaan kuristusotteeseen, että mahdollista se olisi. Tuo kuristusote on kiristynyt vuosi vuodelta sen jälkeen, kun epäonnistunut vallankaappausyritys vuonna 2016 antoi hyvän verukkeen teljetä poliittiset vastustajat ja toisinajattelijat.
Vaalit eivät ole reilut
Reiluus on vaalikampanjoinnista ollut kaukana, sillä Erdoğanin hallussa on noin 90 prosenttia maan mediasta. Se näkyi myös vaaleja edeltäneenä perjantai-iltana. Parhaaseen televisionkatseluaikaan istuvan presidentin haastattelua esitti suurin osa maan kanavista.
Haastattelussa Erdoğan kertoi kunnioittavansa kansan päätöstä ja vaalitulosta, mutta vakuutti myös uskovansa vaalivoittoon. Median toimintaa rajoitetaan tiukasti myös vaalipäivänä vaalihuoneistojen sulkeutumisen jälkeisinä tunteina, jolloin on lupa uutisoida ainoastaan äänestystuloksia, jotka tulevat vaalilautakunnalta.
Vaalituloksen kiistämistä Erdoğan on kokeillut jo kertaalleen, huonolla menestyksellä. Vuonna 2019 Erdoğan vaati Istanbulin pormestarivaalin uusintaa, kun presidentin oman puoleen AKP:n ehdokas jäi toiseksi. Toisella kierroksella opposition ehdokas voitti vielä näyttävämmällä äänivyöryllä ja Erdoğanin temppu näytti lähinnä nololta.
Mutta jos lopputulos käy liian tasaväkiseksi ja Kilicdaroğlu voittaisi vain hyvin niukalla äänimäärällä, kiusaus voisi käydä Erdoğanille liian suureksi. Siinä tapauksessa – muutamat asiantuntijat ovat vihjanneet – hän voisi viskata romukoppaan korulauseet kansan tahdon kunnioittamisesta ja kääntyä Trumpin ja Brasilian Jair Bolsonaron viitoittamalle tielle.
Lisäjännitteitä valmiiksi tiukkaan vaalitaistoon luo huoli sunnuntain turvallisuudesta.
Arvaamattomuudesta kertoo myös Kilicdaroğlun kehotus kannattajilleen jäädä kotiin vaali-iltana, vaikka voitto tulisi ja ulkona juhliminen kiinnostaisi. Tätä kehotusta moni Ankarassa kertoo noudattavansa.