Vielä kaksi vuotta sitten media- ja musiikkialalla työskennellyt Artem Skorokhod esiintyi pop-konserteissa ympäri Ukrainaa. Hänen vaimonsa Nina oli kouluttautunut tulkiksi ja diplomaatiksi. He eivät aavistaneet, että kotialueella Donetskissa riehuisi pian sota.
– Olimme nuori perhe. Meillä oli paljon unelmia ja tavoitteita. Kunnes yksi kaunis päivä se kaikki loppui, Artem kertoo MTV Uutisten erikoishaastattelussa.
Itä-Ukrainassa alkoi vuoden 2014 valtataistelu, jossa tavallisten ihmisten unelmilla ei ollut enää väliä. Harva kuitenkaan uskoi venäjämielisten kapinallisten ja Ukrainan armeijan yhteenottojen paisuvan sodaksi.
– Elämme diplomatian aikaa, jolloin asiat ratkaistaan puhumalla. Johtajien ja poliitikkojen odotetaan istuvan pöydän ääreen ja selvittävän asiat. Kukaan ei aavistanut, että joku tarttuisi aseisiin. Emmehän ole eläimiä.
Pako Kiovaan
Ukrainan kriisi paisui kuitenkin tuhansia kuolonuhreja vaatineeksi sodaksi. Iso osa Itä-Ukrainan asukkaista on paennut kodeistaan, pääasiassa Venäjälle.
Maailman johtajat puhuvat rauhantoimista, mutta käytännössä Itä-Ukrainan kaupungit ovat edelleen sota-alueita, joissa ihmisiä kuolee lähes päivittäin.
Skorokhodit ja perheen parivuotias tytär Lada pakenivat ensin Kiovaan. Pääkaupungissa suhtauduttiin idän pakolaisiin vihamielisesti. Kiovassa Itä-Ukrainan asukkaat nähtiin stereotyyppisesti venäjämielisinä sodanlietsojina.
– Ukraina on äärimmäisen jakautunut. Ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, vaikka olemme samasta maasta. Meille sanottiin, että palatkaa itään ja liittykää Venäjään, kun kerran sitä haluatte.
Totuus oli toinen.
– Emme ikinä ajatelleet, että Venäjään liittymisestä tulisi peruste sodalle. Emme halua sitä. Emme tunne kotialueellamme ketään, joka haluaisi sitä. Se on pienen, aivopestyn ryhmän tavoite. Valtaosa ihmisistä haluaa rauhaa ja palata elämään, joka meillä oli.
”Ei Donetskista tai Luhanskista tulleille”
Skorokhodit yrittivät sopeutua pääkaupungin elämään ennakkoluuloista huolimatta. He saivat pian huomata, ettei sitä tehty helpoksi.
– Valtio antaa kansalaisille sosiaalitukea alle 30 euroa kuukaudessa. Meillä oli parivuotias lapsi ja toinen oli tulossa. Yritin etsiä työtä, mutta se oli vaikeaa, sillä papereissani lukee, että olen Donetskista. Asunnon vuokraaminen oli oma tarinansa. Asuntoilmoitusten lopussa luki ”ei Donetskista tai Luhanskista tulleille”, Artem kertoo.
Vastaavia esimerkkejä riittää. Kun vaimo Nina meni tyttärensä kanssa leikkipuistoon, muut äidit veivät lapsensa kiireesti kauemmas. He olivat kuulleet uuden tulokkaan puhuvan venäjää.
Kun raskaana oleva Nina meni sairaalaan verikokeisiin, lääkintähenkilökunta kehotti häntä viemään itse verinäytteen naapurikaupunkiin analysoitavaksi, jos donetskilainen halusi saada mitään tuloksia.
Skorokhodit huomasivat lopulta saman kuin moni muu idän pakolainen. He olivat sodan väliinputoajia, joille ei ollut paikkaa omassa maassaan.
– Lähes kaikki tuttuni, jotka ovat paenneet idästä länteen – ei vain Kiovaan, vaan muillekin alueille – ovat lopulta joko pyytäneet turvapaikkaa ulkomailta tai joutuneet palaamaan sinne, mistä pakenivat, Nina sanoo.
Loputtomalta tuntuva sota
Skorokhodit ajattelivat palaavansa Suomesta Ukrainaan.
Yritettyään järjestää elämää Kiovassa perheen Suomessa asuva ystävä kutsui heidät kahdeksi viikoksi kylään.
Skorokhodit ajattelivat tulevansa Suomeen ja palaavansa sitten Ukrainaan. Uutiset kotipuolesta kävivät kuitenkin huonommiksi.
– Ehkä suurin syy jäädä Suomeen oli, että Ukrainassa minut voidaan koska tahansa lähettää sotimaan. Ymmärsin, että todennäköisesti en palaisi niistä taisteluista elävänä. En halunnut lasteni jäävän ilman isää, Artem kertoo.
Useimmat ukrainalaisat saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen
Skorokhodien perhe asuu parhaillaan ystäviensä luona Espoossa, missä he odottavat vastausta turvapaikkahakemukseensa. He eivät tiedä, miten pitkäksi odottelu voi venyä ja ymmärtävät, että mahdollisuudet saada turvapaikka Suomesta ovat pienet.
Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Piia Pirkola-Mercier kertoo, että Itä-Ukrainasta tulevilla on oikeus humanitaariseen suojeluun. Mutta koska koko Ukraina ei ole sota-aluetta, itäukrainalaisilla nähdään olevan mahdollisuus maan sisäiseen pakolaisuuteen. Sen vuoksi isoin osa tähän saakka käsitellyistä turvapaikkahakemuksista on saanut kielteisen päätöksen.
– Ihan muutamia poikkeuksia on tehty, mutta silloin kyseessä on ollut joku yksin maahan tullut alaikäinen tai muuten äärimmäisen haavoittuvassa asemassa oleva henkilö kuten huonokuntoinen vanhus, Pirkola-Mercier kertoo.
Skorokhodit toivovat saavansa olla poikkeus. He sanovat kuitenkin ymmärtävänsä maahanmuuttoviranomaisten vaikeaa tehtävää aikana, jolloin verisiä konflikteja on ympäri maailmaa.
– Emme tiedä, mitä teemme jos joudumme palaamaan. Se on suoraan sanottuna liian pelottava ajatus käsiteltäväksi. Olemme joka tapauksessa kiitollisia siitä tuesta, mitä olemme Suomessa tähän saakka saaneet. Vaikka meillä ei ole täällä mitään statusta, meitä on kohdeltu uskomattoman hyvin, he sanovat.
Perheen toinen lapsi syntyi Suomessa. Vanhemmat ovat ihastuksissaan Suomen sairaaloista.
– Saimme kolme viikkoa sitten toisen lapsemme ja julkinen sairaala oli parempi, mitä olemme ikinä Ukrainassa nähneet. Kiittelimme sairaalassa koko henkilökunnan ja he olivat hämmästyneitä. Tekivät kuulemma vain työtään. Ukrainassa sellainen kohtelu vaatisi, että henkilökunnalla on erityisen hyvä päivä, tai että heidät lahjotaan suklaalla, pari hymähtää.
Hän oli kuullut, miten epätoivoista heikosti varustetun Ukrainan armeijan sotilaiden taistelu oli.
– Vanhempamme ovat edelleen Donetskin taistelualueilla. Ninan vanhemmat ovat vapaaehtoisina hoitamassa haavoittuneita. Appeni on kertonut, kuinka rikki sotilaat ovat olleet. Heillä ei ole tarpeeksi ammuksia, varusteita, saati voimia elää. Heidät on lähetetty taisteluihin tykinruuaksi.
Sota käy koko ajan raadollisemmaksi.
– Kuulimme, että tavalliset ihmiset odottivat pysäkillä pikkubussia, kun separatistit ajoivat ohi. He ampuivat 11 ihmistä siihen paikkaan. Olimme shokissa, sillä se oli pysäkki kotipihamme vieressä. Mekin tapasimme seisoa siinä ja odottaa kyytiä, Nina kertoo.
– Iso osa alueesta ja sen teistä on miinoitettu ja räjähdyksiä kuuluu koko ajan. Mietimme, että omatkin lapsemme voisivat koska tahansa astua miinaan, hän lisää.
Poliitikkojen valtataistelu
Skorokhodit päättivät hakea Suomesta turvapaikkaa. He ovat olleet täällä neljä kuukautta ja odottavat parhaillaan päätöstä.
Perhe puhuu avoimesti kokemuksistaan, mutta ei halua mennä syvimpiin yksityiskohtiin. Pelkona on, että sota-alueella olevat vanhemmat ja ystävät joutuisivat kärsimään.
Ukrainan sota on monimutkainen. Kansainvälinen yhteisö on tuominnut Venäjän toimista maan itäosassa, mutta se ei ole ainoa osa ongelmaa.
– Ukrainassa käydään koko ajan valtataistelua, jossa roistot korvautuvat uusilla roistoilla. Korruptio ei ole hävinnyt mihinkään. Länsimaiden lähettämät avustukset päätyvät harvoin tavallisille, niitä tarvitseville ihmisille. Lisäksi Ukraina ottaa koko ajan lisää lainaa ilman, että kukaan tietää, miten se tulevaisuudessa maksetaan. Pelkään, että maastamme tulee uusi Kreikka, Artem huokaa.
Asetelma Ukrainassa on kieltämättä erikoinen. Samaan aikaan kun esimerkiksi Ukrainan presidentti Petro Poroshenko puhuu ideologian ja yhtenäisyyden puolesta, hän on tahkonnut satojen miljoonien omaisuutensa mm. Venäjällä pyöritettävästä makeisbisneksestä. Tavallisille ukrainalaisille se merkitsee, että harva tietää mihin uskoa.
– Harva ukrainalainen tietää, mistä sota oikeasti johtuu. Mutta tavallisia perheitä ei enää kiinnosta, kuka politiikko on oikeassa tai kuka on syyllinen. Haluamme vaan rauhaa ja nähdä lapsemme onnellisina. Kuten näemme tyttäremme nyt Suomessa, kun hänen ei tarvitse pelätä laukausten tai räjähdysten ääniä.