Suomen Yhdysvaltain-suurlähettilään Mikko Hautalan mukaan Yhdysvallat tulee vahvistamaan omaa ja Naton roolia Euroopassa Ukrainan sodan vuoksi.
Hautalan puhelin on soinut Ukrainan kriisin aikana jatkuvasti. Muun muassa Valkoisesta talosta kysytään neuvoa.
Ovatko yhteydenotot hallinnolta lisääntyneet?
– Massiivisesti! Jo silloin, kun tämä kriisi lähti käyntiin lokakuussa, niin ollaan hyvin tiiviisti vaihdettu tietoja, näkemyksiä ja arvioita. Se on päivittäistä, Hautala kertoo MTV Uutisille.
Suomen näkemykselle on ollut kysyntää pienen maamme historian ja sijainnin vuoksi. Ukrainan sota ei aloita paitsi uutta lukua Euroopan historiassa, mutta myös suurvaltojen asetelmissa.
– Yhdysvallat joutuu nyt varmasti enemmän panostamaan Eurooppaan, mitä alkuperäinen ajatus oli. He joutuvat myös panostamaan Natoon ja he joutuvat ottamaan tämän äärimmäisen vakavasti, Hautala sanoo.
Ennen Ukrainan kriisiä Yhdysvallat oli siirtämässä painopistettä Euroopasta Aasiaan. Hautala toimi ennen Washingtonia Moskovassa suurlähettiläänä ja työskenteli myös Kiovan lähetystössä. Hautala uskoo, että Venäjä eristetään sodan vuoksi pitkäksi aikaa.
– Euroopan Unionin ja Venäjän välit ovat oikeastaan minimaaliset. Sergei Lavrov ja Vladimir Putin on nyt myös sanktioitu. Meillä on uudenlainen vastakkainasettelu. Tilanne on hyvin periaatteellisella tavalla muuttunut, se on varmasti hyvin pitkäkestoinen muutos, Hautala kertoo.
Yhdysvalloissa käynnissä spekulaatio sodan ajoituksesta
Vaikka Valkoinen talo varoitti Venäjän hyökkäyksestä viikkojen ajan, Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on saanut erityisesti republikaaneilta kritiikkiä. Osa on jopa epäillyt Venäjän valinneen hyökkäyksen ajankohdan osittain Bidenin vuoksi.
Kuinka paljon näet, että tällä ajankohdalla on tekemistä myös suurvaltapolitiikan ja Yhdysvaltain hallinnon kanssa?
– Sillä varmasti on tekemistä. Minusta tuntuu, että syksyllä jotain tapahtui, joka ikään kuin kiihdytti Venäjän arviota, Hautala sanoo.
Yksi kritiikki republikaaneilta on ollut juuri se, että ehkä se yksi laukaisija oli kaaottisesti tapahtunut Afganistanin vetäytyminen. Voiko sillä olla jonkinlainen signaalivaikutusta Venäjän suuntaan?
– Se on aika usein spekulaatioissa esiintyvä, että se jollain tavalla rohkaisi ja loi Venäjälle sellaista kuvaa, että nyt tällainen mahdollisuus on käytössä. Emme me voi sitä tällä hetkellä tietää, Hautala sanoo.
Sodasta ja peloista huolimatta Suomen tulevaisuuden Hautala näkee vahvava.
– Vaarat on kasvaneet ja epävarmuus on kasvanut, mutta me ollaan varsin hyvässä positiossa.