Muistatko vielä 90-luvun talk show Amatsonian? Yhtenä juontajana marttahenkinen valokuvamalli-julkkispastori, toisena räväkkä nahka-asuinen tatuoitu tyyppi, josta ei oikein tiennyt, onko hän tyttö vai poika. Tyttö Yazka Love ei ollut eikä ole, vaikka päättikin lopulta sanoa testosteronipillereille kiitos ei.
Amatsonian vieraat tulivat kirjaimellisesti kaapista, nimittäin lavalle rakennetun kaapin kautta. Juontajat keskustelivat milloin drag show-artistien, milloin henkistyneiden joogagurujen kanssa – 90-luvulla, jolloin kumpikaan ei vielä ollut valtavirtaa.
Yksi ohjelman juontajista oli julkkispastori Marianne Heikkilä, nykyinen Marttaliiton toiminnanjohtaja, toinen toimittaja ja kirjailija Unna Lehtipuu. Mutta kolmas – se, jonka olemus jäi kenties eniten mieleen – oli Yazka Love. Hän oli se nahkaan pukeutuva, tatuoitu androgyyni hahmo, josta katsojapalautteissa sanottiin että "hyvännäköinen kundi".
Sellaista ei silloin ollut totuttu Suomen TV:ssä näkemään.
"Yazka, viitsisitkö vähän kasvattaa hiuksia"
– Sallamaari Muhonen, yksi tuottajista, kysyi, haluanko tulla koekuvauksiin. Me tunsimme Sallamaarin kanssa muista yhteyksistä jo vuosia aiemmin. Mä menin sinne, ja ne soitti mulle puolen tunnin kuluttua koekuvauksista että no niin, paikka on sinun, nyt me haetaan sulle pari, Yazka nauraa nyt.
Yazkan juontajapariksi löytyi ensin nuori toimittaja Unna Lehtipuu, sitten valokuvamallina työskennellyt nuori naispappi.
– Se taisi olla aika tarkoitushakuistakin, että me olisimme erilaisia, täydentäisimme toisiamme, Yazka myöntää.
– Silloin oli uusi puheohjelmien kausi tulossa ja nousussa. "Hyvät, pahat ja rumat" oli silloin syksyllä samalla ohjelmapaikalla. Haluttiin kesäohjelma, jossa olisi myös uudentyyppinen energia.
Uudet juontajat saivat vapaat kädet.
2:38
– Tosin koekuvauksissa olin täysin kalju. Mulle sanottiin että Yazka, viitsisitkö vähän kasvattaa hiuksia, ettet näytä ihan Simo Rantalaiselta. Se oli ainoa ohje, minkä sain, Yazka nauraa.
Juontajilla synkkasi töissä hyvin, mutta ihan lähiystäviä heistä ei tullut.
– Toki ollaan edelleen yhteyksissä Unnan ja Mariannen kanssa, ja olemme esimerkiksi Facebook-ystäviä, mutta emme me mitenkään jaa meidän arkea. Siitä ei jäänyt mitään pysyviä, aktiivisia ystävyyssuhteita, Yazka myöntää.
Julkisuus ei Yazkaa häirinnyt.
– Estradilla olo on ollut minulle aina aika luontevaa, mutta nykyään julkisuus olisi kyllä paljon raaempaa.
"Päätin jättää ne pillerit ottamatta"
Jo lapsena Yazka tiesi, ettei ole ihan niin kuin muut. Varsinainen trans-identiteetti alkoi löytyä 90-luvun alussa, mutta prosessi oli kaikkea muuta kuin helppo.
– Olin ottanut aika pitkälle lesboidentiteetin. Kyllähän mä koin, että olin enemmän mies, mutta silloin minulla ei vielä ollut mitään terminologiaa, minkä kautta olisin ymmärtänyt voinko olla jotain muutakin. Ja toisaalta: Jotenkin tuntui, että se ei liittynyt seksuaalisuuteen, vaan pikemminkin sosiaaliseen identiteettiin, Yazka pohtii.
Yazka viehättyi tatuoinneista jo lapsena.
– Turussa oli yksi lääkäri, joka hoiti trans-ihmisiä. Varasin hänelle ajan, ja hän sanoi, että ei tässä mitään, sulle vaan testosteronit heti. Silloin jouduin käymään perustavanlaatuisen keskustelun itseni kanssa. Ne testosteronit eivät ole mitään sokeripillereitä. Lopulta päätin jättää ne pillerit ottamatta.
Hän korostaa, että seksuaalisuus ja sukupuoli ovat eri asioita.
– Käytänkin usein tällaista kombinaatiota, että olen sosiaalisesti enemmän mies, trans-mies, ja mun seksuaalinen identiteetti on biseksuaali sadomasokisti.
Nyt identiteetti ja suhde ympäristöön on jo vakiintunut, ja Yazkan itsetunto kestää ulkomaailman paineet.
– Se on elämän kestävä prosessi, joka mun kohdalla on päättynyt siihen, että mun ei tarvitse välittää siitä, miten ulkomaailma kokee minut ja identiteettini. Se on vapauttanut minut miettimästä, pitäisikö minun olla jotain muuta kuin olen, Yazka toteaa.
– Lapsi ja nuori kasvaa usein hirveästi miettimään, miltä muista tuntuu, kun minä olen tällainen, ja sehän on ihan väärin! Sen pitäisi mennä niin, että ympäristön pitäisi oppia hyväksymään meidät kaikki sellaisina kuin olemme – homoina, lesboina, transihmisinä, aseksuaaleina – millaisena sitten tahdommekin maailmalle näyttäytyä.
9:25
Rakkaus tatuointeihin syttyi jo lapsena
Yazkan isä on intialainen, suku on kotoisin Gujaratista, Pohjois-Intiasta.
– Olen syntynyt Briteissä, jossa isäni oli opiskelemassa silloin kun äitini tapasi hänet. Synnyin Oxfordissa ja sitten tulin äidin kanssa Suomeen sen jälkeen, kun heille tuli ero. Täällä Suomessa olen kasvanut, Yazka kertoo.
Sopeutuminen Suomeen kävi hyvin – joskin maailma oli silloin erilainen.
– Itsehän olen melko kalpea, kukaan ei ulkonäön perusteella ajatellut, että olen jotenkin ulkomaalainen. En joutunut koskaan kärsimään siitä, päinvastoin. Enemmän olen joutunut miettimään sukupuolen identiteettiä.
Ihastus tatuointeihin roihahti jo lapsena.
– Kun olin ihan pieni, mä toivoin, että mun kasvot olisivat ihan tatuoidut, Yazka muistelee.
– Se linkittyi johonkin primitiivikulttuuriin. Sitä kautta mun kiinnostus tatuointikulttuureihin on tullut tosi varhain, varmasti paljon varhemmin kuin sukupuoli-identiteettikään on alkanut muokkautua.
– Lävistykset eivät ehkä enää tänä päivänä ole mun juttu, mutta toki mulla on ollut 25 vuotta lävistys- ja tatuointistudio, Yazka toteaa.
Yazka kokee että lävistykset ovat myös olleet tukemassa itsemääräämisoikeutta.
– Lävistykset ja tatuoinnithan ovat kehon muutosmahdollisuus ilman auktoriteetin päätöstä. Sukupuoli-identiteetin muokkaamisessa sen sijaan tuleekin pian auktoriteetti vastaan, joka sanoo mitä saat tai et saa tehdä. Siinä mielessä nämä voisivat linkittyä yhteen ajatuksella: "Minä teen keholleni mitä minä haluan", Yazka kuvailee.
Elämäntaparemontin kautta raakakakkujen kuninkaaksi
Pari vuotta ennen Amatsoniaa Yazka sai terveysherätyksen. Hän huomasi ravintolatyövuosien jälkeen, että alkoholi oli saanut liian suuren otteen.
– Se elämäntapa, jota useimmat ravintolatyöntekijät viettävät, on aika kostea. Kuuluin itse siihen samaan porukkaan.
Huomio tuntui ahdistavalta. Yazka päätyi ystävänsä suosittelemalle kiinalaisen lääketieteen asiantuntijalle.
– Hän sanoi, että tässä olis muutama juttu, jotka sun täytyis tehdä. Sanoin, että kerro mitä ne on, mä teen ne. Hän vastasi: jätä kofeiini, alkoholi, punainen liha, sokeri ja valkoinen vehnä. Minä sanoin että selvä, tehty! Yazka hymyilee.
– Seuraavat kolme vuotta olin niin streittari kun olla voi – paitsi että poltin vielä röökiä. Mutta hei, kaikesta ei voinut ihan heti luopua!
Elämäntaparemontista urkeni lopulta myös uusi ura.
– Kuusi vuotta sitten joogaretriitissä tutustuin venetsuelalaiseen Daniel Hernandeziin, ja tuli puheeksi että meidän pitäisi perustaa firma. Mahdollisuus koitti muutama vuosi sitten, kun Daniel ja hänen suomalainen puolisonsa Merja muuttivat Suomeen.
Siitä syntyi raakakakkuyritys Rawa. Daniel hoitaa tuotantoa, Yazka yrityksen pyörittämistä.
Kakut odottavat jääkaapissa kuljetusta asiakkaille.
– Kävin kiinalaisen lääketieteen koulutuksen ja kiinnostuin energeettisistä hoidoista. Siellä ensisijainen ajatus on, että ruoka voi olla parantava asia. Se voi sairastuttaa, mutta se voi myös parantaa.
Nyt firman liiketoiminta on toden teolla lähdössä lentoon. Yrityksellä on toimitussopimukset useiden Helsingin laaturavintoloiden ja ison valtakunnallisen markettiketjun kanssa.
Suuri osa työstä tehdään soseuttajilla. Silloin tarvitaan kuulosuojaimia.
Onko siis käynyt niin, että ainakin kahdesta Amatsonian juontajasta on tullut jonkinlaisia keittiötaitureita? Marianne Heikkilästä Marttaliiton puheenjohtaja ja Yazka Lovesta kokkiguru?
– No ihan vielä ei voi sanoa kokkiguru, mutta kymmenen vuoden päästä ehkä raakakakkukunkku.