Ruotsin vuonna 1986 surmatun pääministerin Olof Palmen murha on yksi länsinaapurimme suurimmista rikosmysteereistä.
Tiistaina tapauksen syyttäjä ilmoitti, että asiasta saatetaan nostaa uusi syyte, ilmoitti syyttäjä tiistaina. Murhasta voidaan hänen mukaansa nostaa syytteet ennen kesää, tai sitten murhan tutkimukset lopetetaan kokonaan.
Lue myös: MTV Olof Palmen murhapaikalla: Selviääkö vuosikymmenien rikosmysteeri Ruotsissa?
Surmanlaukaukset Sveavägenillä
Pääministeri Olof Palme ammuttiin Sveavägenillä Tukholmassa 28. helmikuuta 1986. Hän oli kuollessaan 59-vuotias.
Palme oli ollut elokuvissa yhdessä vaimonsa Lisbethin kanssa. He olivat liikkeellä kävellen, kun Tunnelgatanin risteyksessä pariskunnan takaa ilmestyi murhaaja. Hän ampui kaksi laukausta, joista toinen surmasi pääministerin ja toinen haavoitti hänen puolisoaan.
Useat silminnäkijät näkivät tekijän juoksevan pois paikalta.
Järkytti ihmisiä ympäri maailmaa
Palmen murha järkytti ruotsalaisia ja ihmisiä ympäri maailmaa. Murhan tutkinta on ollut Ruotsissa laajuudeltaan omaa luokkaansa. Nykyisin asian kimpussa on työskennellyt neljä poliisia sekä syyttäjä Krister Petersson, joka tuli mukaan tutkimuksiin vuonna 2017.
Olof Palmen leski Lisbeth kuoli 87-vuotiaana vuonna 2018.
Vuosien mittaan on spekuloitu laajasti pääministerin murhan tekijöistä ja motiiveista. Epäiltyjä on ollut useita. Jutun nykyisen syyttäjän kanssa miltei samanniminen Christer Pettersson tuomittiin käräjäoikeudessa Palmen murhasta, mutta hovioikeus vapautti hänet myöhemmin. Pettersson kuoli vuonna 2004.
Lue myös: Syyttäjä SVT:lle: Olof Palmen murha lähellä ratkeamista – tutkinta pakettiin puolen vuoden sisällä
Syyttäjä uskoo tietävänsä murhaajan
Syyttäjä Krister Petersson sanoi tv-haastattelussa uskovansa, että hän pystyy kertomaan kuka Palmen murhasi ja miten rikos tehtiin. Petersson kommentoi tutkimusten tilannetta SVT:n Veckans brott -ohjelmassa.
Syyttäjä Peterssonin mukaan syyte nostetaan viiden kuukauden kuluessa, tai sitten murhatutkimus lopetetaan kokonaan.
Palmen poika Mårten Palme tulkitsee TT:n haastattelussa tuon ilmoituksen niin, että syyttäjä tietää kuka pääministerin murhasi, mutta surmaaja saattaa olla itsekin jo kuollut.