Murskajaiset! Espanja rökitti EM-ensikertalaiset shokkialun jälkeen

Espanja jatkaa jalkapallon EM-kisoissa puolivälieriin. Paikka kahdeksan parhaan joukkoon varmistui Kölnissä pelatussa neljännesvälieräpelissä 4–1-voitolla Georgiasta.

Voittomaalin 2–1 pukkasi vapaapotkun jälkitilanteesta 16-vuotiaan huippulahjakkuuden Lamine Yamalin keskityksestä toisella puoliajalla 51. minuutilla Fabian Ruiz.

Georgia shokeerasi 2008 ja 2012 Euroopan mestaruudet voittanutta Espanjaa, kun pallo meni 18. minuutilla maaliin Espanjan puolustaja Robin Le Normandin kautta. Espanjan 1–1-tasoitusosuman kuittasi 39. minuutilla ennen puoliaikataukoa Rodri.

Espanja jyräsi Kölnin kaatosateessa vastustajansa toisella puoliajalla kumoon. Ruizin jälkeen maalinteossa onnistuivat Nico Williams ja Dani Olmo.

2000-luvulla paljon menestystä maistaneelle Espanjalle on kasvanut osaava uusi pelaajasukupolvi. Yamal on nuoruudessaan oma lukunsa, mutta Williamsillakaan ei ole ikää enempää kuin 21 vuotta.

Espanja on päästänyt maaliinsa neljässä EM-kisaottelussa pallon vain yhden kerran. Sekin osuma on mennyt oman pelaajan piikkiin.

Herkkupala puolivälierissä

Ensi viikonlopun puolivälierä Espanja–Saksa on lajijännäreille ylenpalttista herkkua. Espanja on ollut turnauksessa otteillaan vakuuttavampi, mutta isäntämaa Saksan kotikenttäetua ei ole syytä aliarvioida.

Turnauksensa päättänyt Georgia on ollut kisojen ilopilleri. EM-kisoissa debytoinut Georgia sinetöi jatkopaikkansa kukistamalla alkulohkossa yhden mestariehdollaan Portugalin.

Espanjaa vastaan Georgian suuri sankari oli neljästä takaiskumaalista huolimatta Espanjan liigan Valencian maalivahti Giorgi Mamardashvili. Joukkueen ykköstähti, Napolin hyökkääjä Kvicha Kvaratshkelia väläytteli kentällä hänkin.

Georgian EM-joukkueessa Ranskan liigan Metzin hyökkääjä Georges Mikautadze hinnoitteli pelaajapörssissä kolmella turnausosumallaan arvonsa taatusti uudelleen.

Lue myös:

    Uusimmat