Musiikin Nobel-palkintona tunnettu ruotsalainen Polar-palkinto on myönnetty beniniläiselle laulajalle Angelique Kidjolle, brittiläiselle Island-levy-yhtiön perustajalle Chris Blackwellille ja virolaiselle säveltäjälle Arvo Pärtille.
Kidjo on viisinkertainen Grammy-voittaja. Yleisradioyhtiö BBC sijoitti hänet sadan maailman inspiroivimman naisen listalleen.
Blackwellin Island-yhtiölle ovat levyttäneet muun muassa Bob Marley, Grace Jones, Cat Stevens ja U2.
Arvo Pärt puolestaan oli maailman kuunnelluin yhä elävä klassisen musiikin säveltäjä vuosina 2010–2018.
Polar-palkinnon perusti vuonna 1989 Abba-yhtyeen manageri Stig "Stikkan" Anderson. Palkinnon nimi juontaa juurensa Andersonin Polar-levy-yhtiöön.
Palkinnon suuruus on miljoona kruunua (vajaat 90 000 euroa) jokaiselle palkinnonsaajalle.
Viime vuoden Polar-palkinnon saivat rokkari Iggy Pop ja kamariorkesteri Ensemble Intercontemporain.