Kyösti Mäkimattila arvioi musiikkimaailman vuoden 2020 kriisiä, joka on ollut hänelle itselleen myös hyvin raskas.
Vuosi 2020 on ollut monella tapaa poikkeuksellinen ja historiallisen vaikea monilla aloilla. Koronapandemiasta ovat tänä vuonna kärsineet ammatillisesti muun muassa muusikot sekä tapahtumatyöntekijät, joiden elanto on ollut uhattuna tiukkojen kokoontumisrajoitusten takia.
Vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattila on yksi muusikoista, jonka elanto koostuu pääosin nimenomaan keikoista. Parhaimmillaan Mäkimattilalla tanssiorkestereineen on ollut jopa parisataa keikkaa vuodessa.
Keväällä koronatilanteen alkaessa Mäkimattila kertoi ajautuneensa taloudelliseen katastrofiin, kun keikkakalenteri tyhjeni täysin kerralla. Nyt hän kertoo MTV Uutiset Livelle, että kokonaisuudessaan vuoden liikevaihto putosi Mäkimattilan osakeyhtiössä karkeasti 600 000 eurosta 200 000 euroon. Tilanne on aiheuttanut Mäkimattilan elämässä sen, että hänen on täytynyt miettiä erittäin tarkkaan tulevaisuuttaan ja hän kertoo harkinneensa jopa alanvaihtoa.
Mäkimattila on luonnollisesti seurannut tiiviisti keskustelua siitä, kuinka suomalaismuusikot ovat vaatineet hallitukselta parempia tukia vaikeassa tilanteessa. Mäkimattilan mukaan hätä on oikea, mutta muusikot ovat kuitenkin niin hajanainen, erilaisilla intresseillä varusteltu joukko, että yhteistä rintamaa on lähes mahdotonta luoda tässä asiassa.
Yllä olevalta videolta näet, kuinka Kyösti Mäkimattila selvisi itse taloudellisesta kurimuksesta ja mitä mieltä hän on tähän astisista vastauksista muusikoiden ahdinkoon.