Koronapandemia on koetellut varsinkin tapahtuma-alaa rankalla kädellä. Tapahtumateollisuuden johtaja Maria Sahlstedt ja muusikko Mikko Kosonen kertovat, millaisena kulunut vuosi on näyttäytynyt alan ammattilaisten silmin.
Tapahtuma-ala on merkittävä työllistäjä, sillä se työllistää Suomessa yhteensä 200 000 ihmistä, keikkatyöntekijät mukaan lukien.
Tapahtumateollisuus on tapahtumaelinkeinon keskusjärjestö, joka edustaa siis tapahtuma-alan yrityksiä.
Yhteydenotot järjestöön ovat olleet pysäyttäviä.
– Kuuluu sellainen hyvin vahva epätoivo ja epäusko. Siellä on jopa vuosikymmeniä pystyssä ollutta, kannattavaa liiketoimintaa, jolta on nyt täysin romahtanut pohja pois, kertoo Sahlstedt.
Lue myös: Kesäkuussa jo yleisötapahtumia? Tältä näyttää hallituksen exit-aikataulu kuukausi kuukaudelta
Kyseessä historiallinen ahdinko
Myös Kososen mielestä tilanne on äärimmäisen huolestuttava.
Kulttuuriala ei ole Kososen mukaan ikinä aiemmin voinut Suomessa niin huonosti, kuin miten se tällä hetkellä voi.
– Puhutaan ennennäkemättömästä katastrofista. Puhutaan minun mielestäni Suomen kulttuuripolitiikan historian suurimmasta epäonnistumisesta. Ihmiset kyntävät ihan mielettömän syvällä.
Muusikko kertoo, miten paljon ihmisillä on mielenterveysongelmia ja taloudellisia ongelmia.
– Tulevaisuuden näkymät ovat todella lohduttomat. Saadut kompensaatiot ovat olleet täysin kelvottomia. Puhutaan historiallisesta ahdingosta.
Lue myös: Lisätietoa tapahtumien järjestämisestä: Osallistujille ennakkoon osoitettu istumapaikka, tapahtumien kokoa rajataan
"Sympatia ei enää auta"
Lähetyksessä näytettiin myös kulttuuriministeri Annika Saarikon haastattelu.
Ministeri sai luettavakseen kulttuurialalla työskentelevien ihmisten kokemuksia.
Esimerkiksi yhdessä tarinassa kerrotiin, miten korkeakoulututkinnon suorittanut muusikko taistelee työvoima- ja elinkeinokeskuksen kanssa siitä, onko hän yrittäjä vai palkansaaja. Muusikon mielestä hänellä ei ole sosiaaliturvaa lainkaan.
Kulttuuriministeri Saarikon koko haastattelun voit katsoa alla olevalta videolta.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
20:10
Sahlstedt ja Anssi Kelankin kitaristina tunnettu Kosonen eivät purematta nielleet ministeri Saarikon sanomisia.
Haastattelun nähtyään Kosonen kuvailee olotilaansa tyrmistyneeksi, jälleen kerran.
– Ensinnäkin Saarikko sysäsi kaiken vastuun koronalle. Siinä ei ollut vastuunkantoa omasta roolista ollenkaan.
Kitaristi selittää, että koronavirus ei suinkaan ole ollut se, joka on tämän valtavan ahdingon alan ihmisille aiheuttanut, vaan se, että valtio ei ole kyennyt tukemaan näitä ihmisiä.
– Tässä tilanteessa ei sympatia enää auta. Jos tahtoa olisi ollut enemmän, niin ratkaisuja olisi saatu aikaan, Sahlstedt toteaa.
Tapahtumateollisuuden johtaja muistuttaa, miten koronavuoden aikana on monia muita vaikeita ja vaativia ratkaisuja kyllä kyetty tekemään.
Tapahtumatoimialan kohdalla Sahlstedtin mukaan ne ratkaisut ovat kuitenkin vielä puuttuneet.
Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.