Muutetaanko Suomen rokotusjärjestystä? Tärkeä aikaraja umpeutuu tänään

3:19imgKatso myös: Rokotekattavuudessa on isoja alueellisia eroja – erot korostuvat eri ikäryhmiä verratessa.
Julkaistu 13.04.2021 06:48

MTV UUTISET – STT

Hallituksen koronarokotusjärjestyksen mahdollisen muuttamisesityksen lausuntoaika päättyy tänään.

Hallitus lähetti maaliskuun lopussa lausuntokierrokselle esityksen siitä, että THL voisi jakaa arvioonsa perustuen osan koronarokote-eristä pahimmille epidemia-alueille sitten, kun koronapotilaita hoitava henkilöstö, vanhainkotien henkilöstö, 70 vuotta täyttäneet ja riskiryhmät olisi rokotettu.

Rokotteita voitaisiin kohdentaa vain sellaisille alueille, joiden ilmaantuvuusluku olisi yli sadan. Ilmaantuvuusluku mittaa sitä, montako koronatartuntaa jollakin alueella on kahdessa viikossa 100  000:ta asukasta kohti.

Tämä muutos olisi kuitenkin väliaikainen, sillä asetus olisi voimassa ainoastaan toukokuun loppuun asti.

Hallitus pyysi muun muassa sairaanhoitopiirejä, kuntaliittoa ja useita kuntia lausumaan mielipiteensä esityksestä.

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus