Viime aikojen yt-neuvotteluissa on STTK:n ja SAK:n asiantuntijoiden mukaan yleistynyt huolestuttava ilmiö.
Läheskään aina irtisanomiset eivät tapahdu yrityksessä, jolla menisi erityisen huonosti.
– On erittäin ikävää, että meillä on paljon voittoa tekeviä yrityksiä, jotka käyvät yt-neuvotteluita. Siitä huolimatta, että henkilöstö on tehnyt tulosta, siellä irtisanotaan, toteaa STTK:n johtaja Jukka Ihanus.
Ihanuksen mukaan eurooppalaisessa vertailussa perusteet tuotannollistaloudellisista syistä tehtyihin irtisanomisiin ovat todella alhaiset.
– Kun olemme tulevaan hallitusohjelmaan vaikuttamassa, nostamme esille, että tätä kynnystä voittoa tekevien yritysten osalta jollain tavalla nostaa, Ihanus sanoo.
SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiaisen mukaan suhdanneongelmien kanssa painivan yrityksen ei pitäisi missään nimessä heti ryhtyä irtisanomisiin, vaan aloittaa lomautuksilla.
– Ylimalkaan näissä tapauksissa, joissa tuottava yritys lomauttaa tai irtisanoo, työnantajan vastuuta pitäisi lisätä siitä, että ihmiset pääsevät uusiin töihin. Irtisanomisen helppous on iso ongelma niissäkin yrityksissä, jotka menestyvät, Tukiainen toteaa.