Kaksi viikkoa sitten Espoon Suvisaaristossa tapahtuneen mystisen piiritystilanteen taustat ovat hiljalleen alkaneet selvitä.
19-vuotias aseistautunut nuorukainen tunkeutui tuolloin alueella sijaitsevaan omakotitaloon ja tunteja kestäneen piirityksen jälkeen poliisi löysi hänet rakennuksesta kuolleena.
Rikostutkinnan alussa tapahtumat vaikuttivat täydeltä mysteeriltä, mutta nyt poliisille on selvinnyt mahdollinen syy nuorukaisen toimintaan.
– Vaikuttaa siltä, että teon motiivi on saattanut olla taloudellinen, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lauri Hakkala Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Poliisi on myös saanut selville, että nuorukainen saapui Suvisaariston hulppealle omakotitaloalueelle yksin taksilla. Hakkalan mukaan kyseinen omakotitalo ei ollut nuorukaisen tarkka määränpää, vaan tarkoitus oli päästä alueelle yleensä.
– Se, miksi hän on mennyt juuri sinne, tuntuu liittyvän alueella asuvien ihmisten varallisuuteen, Hakkala sanoo.
Erikoinen tapahtumaketju sai alkunsa, kun Suvisaaristossa sijaitsevan omakotitalon asukas tapasi uhkaavasti käyttäytyneen nuorukaisen pihallaan. 19-vuotiaalla oli mukanaan haulikko ja hän tunkeutui taloon asukkaan poistuessa pihaltaan.
Pian poliisit tulivat paikalle ja piirittivät taloa tuntien ajan. Piirityksen aikana talossa syttyi tulipalo, jota epäillään nuorukaisen sytyttämäksi. Kun poliisi meni rakennukseen sisälle, nuorukainen oli kuollut.
Nuorukaisen hallussa ollut haulikko on paljastunut laittomaksi.
– Ase on varastettu murtokeikan yhteydessä muualta Suomesta tammikuussa 2015. Selvittelemme nyt, mitä reittiä haulikko on päätynyt epäillylle, Hakkala kertoo.
Jutun tutkinta alkoi pari viikkoa sitten poikkeuksellisen hämäristä lähtökohdista, sillä poliisilla ei ollut minkäänlaista aavistusta siitä, mitä nuorukainen teki Suvisaaristossa. Hänellä ei ollut mitään yhteyttä talon asukkaaseen tai edes asuinalueeseen, sillä nuorukainen on kotoisin toiselta puolelta pääkaupunkiseutua.