Myytävänä olevien asuntojen määrä laskee – markkinat voivat ajautua karuun noidankehään, jos suunta ei muutu

7:56img
Korona hyydytti asuntokaupan – näin Hypon Brotherus kommentoi alamäkeä.
Julkaistu 28.05.2020 08:15

MTV UUTISET–KAUPPALEHTI

Jos myytävien kohteiden määrä jatkaa laskuaan, se tulee Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantasen mukaan heijastumaan markkinoihin negatiivisesti viimeistään heinä-elokuussa. Kuluttajien luottamuksen palautuminen ja kysynnän kasvu luovat kuitenkin optimismia.

Huhtikuun puolenvälin jälkeen käytettyjen asuntojen kysyntä on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun maaliskuun romahduksen jälkeen. Sp-Kodin tiedotteen mukaan toukokuun ensimmäisellä viikolla asuntokauppoja tehtiin lähes 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Ongelmana on, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Uusien myyntikohteiden määrä on laskenut lähes 45 prosenttia viime vuodesta, tiedotteessa kerrotaan.

– Jos käytettyjen asuntojen uusien myyntikohteiden määrä pysyy jatkossakin yhtä alhaisella tasolla, olemme pian tilanteessa, jossa joudumme myymään uutta kotia etsiville eioota, Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen sanoo.

Lue myös: MTV Uutiset seuraa koronan iskua talouteen: Etla ennustaa Suomen bkt:n supistuvan peräti 8 prosenttia

Hyvä hetki ensiasunnon ostamiselle

Rantasen mukaan on olemassa riski, että tarjonnan vähäisyys johtaa negatiiviseen kierteeseen asuntomarkkinoilla.

– Kun uusia kohteita ei tule myyntiin, jää yhä useammalta uusi koti löytymättä ja asunnonvaihtoa siirretään. Oma koti päätetään laittaa myyntiin vasta, kun uusi sopiva löytyy. Ja kun vanha halutaan myydä ennen kuin ostetaan uusi, kaupanteko hidastuu ja kauppamäärät laskevat.

Jos myytävien kohteiden määrä jatkaa laskuaan, se tulee Rantasen mukaan heijastumaan markkinoihin negatiivisesti viimeistään heinä-elokuussa.

Hintojen romahdukseen hän ei siltikään usko, mikäli kysyntä pysyy nykyisellään.

– Jos asunnon vaihdolle on tarvetta, on nyt ihan yhtä hyvä aika laittaa vanha koti myyntiin ja ostaa uusi kuin koska tahansa muulloinkin. Nyt on myös hyvä hetki ensiasunnon ostamiselle, kun sijoittaja-asiakkaita on liikkeellä aiempia vuosia selvästi vähemmän, Rantanen sanoo.

Myös mökkikauppa käy nyt kuumana. Rantasen mukaan heilläkin omakotitalot ja kesämökit käyvät tällä hetkellä erityisen hyvin kaupaksi. Kysyntää riittää myös pienemmillä paikkakunnilla ympäri Suomea.

”Patoutunut kysyntä on lähtenyt liikkeelle”

Kuluttajien luottamuksen palautuminen pahimman kriisin jälkeen näkyy asuntojen kysynnän kasvun lisäksi korttiostojen määrässä. Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkosen mukaan Säästöpankkien asiakkaiden korttiostot ovat nousseet lähes alkuvuoden tasolle.

– Rajoitustoimien aikainen patoutunut kysyntä on lähtenyt liikkeelle. Vasta tulevat kuukaudet näyttävät, onko luottamuksen palautuminen ja kulutuksen kasvu pysyvää, Mikkonen sanoo tiedotteessa.

Mikkonen muistuttaa, että pandemian mahdollinen toinen aalto ja viennin ja teollisuuden taantumapiikki syksyllä vaikuttaisivat suoraan talouden ja asuntomarkkinan kehitykseen. Hänen mukaansa ennusteiden antaminen on tässä tilanteessa vaikeaa.

Sp-Koti ja Säästöpankki ovat osa Säästöpankkikeskus osuuskuntaa.

Tuoreimmat aiheesta

Asuntokauppa