Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n ahtaajien lakko jatkuu jo yhdettätoista päivää, joka on näkynyt jo yksittäisten ruokakauppojen hedelmähyllyillä. Lakon pitkittyessä vajauksia saattaa ilmetä lisää. Myös ruoan tuotannossa saattaa ilmetä hankaluuksia.
Lakko on voimassa toistaiseksi, eli loppua lakolle ei ole vielä näkyvissä, mikäli osapuolten välille ei synny sopua työehtokiistaan. Sovittelu jatkuu huomenna sunnuntaina.
AKT hylkäsi valtakunnansovittelijan viimeisimmän sovintoehdotuksen viime tiistaina, ja sovintoneuvottelut jatkuvat kuorma-autoalan, säiliöauto- ja öljytuotealan sekä terminaalitoiminta-alan osalta maanantaina 27.2.
Ruokakaupoissa tuotteiden saatavuuksien ei ole ennustettu häiriintyvän vakavasti, vaikka yksittäisiä tuotteita koskevia vajauksia saattaakin ilmetä. Lakon on arvioitu näkyvän ensimmäisenä ruokakaupoissa hedelmä- ja vihanneshyllyillä.
Viime päivinä onkin uutisoitu esimerkiksi banaanien olleen loppu yksittäisissä ruokakaupoissa.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho totesi Iltalehdelle, että banaanien toimituksissa on ollut haasteita. Tilanne on hänen mukaansa kuitenkin normalisoitumassa.
Kesko on puolestaan ottanut käyttöön poikkeusjärjestelyllä kumipyöräkuljetukset, jolloin banaanipulaa ei ole ilmennyt.
Lue myös: Ruokakauppa selvinnyt vähin harmein lakoista – teollisuutta painavat miljoonien menetykset
Pitkittyessään lakon vaikutukset voivat alkaa näkyä
Päivittäistavarakauppa ry:n kauppa- ja jakelupoolin valmiuspäällikön Lauri Kulosen mukaan lakon vaikutuksiin on varauduttu.
– Varastoja on täydennetty aina kun mahdollista ja olemme reitittäneet joitakin ulkomaan kuljetuksia uudelleen. Hankinnoissa pyritään pitämään avoinna aina enemmän kuin yksi reitti, jotta tuotteiden saatavuus pysyisi hyvänä.
Kulosen mukaan yksittäiset tuotepuutokset eivät ole merkki vakavasta ongelmasta ruoan saatavuudessa. Näin on hänen mukaansa juuri esimerkiksi banaanien kohdalla.
– En usko, että juuri banaanit loppuisivat kokonaan. Luultavasti vain yksittäisissä ruokakaupoissa voi ilmetä jonkin verran pulaa niistä.
AKT:n lakon pitkittyessä on vaikutuksia hankalampaa arvioida.
Kulosen mukaan elintarvikkeiden tuotannoissa vaikutukset saattavat näkyä. Mikäli toimittaja ei saa välilliseen tuotantoon tarvitsemiaan raaka-aineita tai tuotteita, voi tuotannon jatkamisessa ilmetä ongelmia.
Tuotantoon tarvittavien raaka-aineiden kuljetusten hankaloituminen vaikuttaa toisiin elintarvikkeiden tuottajiin enemmän kuin toisiin.
Kokonaiskuvassa tilanne ruoan saatavuudessa on silti Kulosen mukaan hyvä.
– Ruokaa joka tapauksessa riittää, eli mitään ruokapulaa ei ole tiedossa. Hedelmien ja vihannesten saatavuus ei myöskään kaadu, vaikka joitakin yksittäisiä puutoksia saattaakin ilmetä.