Näin Arto Rastas päätyi kokkaamaan Cristiano Ronaldon perheelle – yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa

12:17imgArto Rastas loihti Huomenta Suomessa urheilijan aamiaisen.
Julkaistu 05.03.2025 14:39
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Arto Rastas paljasti Huomenta Suomessa, kuinka päätyi töihin Cristiano Ronaldon perheen kotiin.

Keittiömestari Arto Rastas vietti alkuvuodesta viikon Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa ja valmisti yhdessä yhtiökumppaninsa, keittiömestari Teemu Korkalaisen kanssa ateriat huippufutari Cristiano Ronaldolle ja tämän perheelle.

Huomenta Suomessa vieraillut Rastas kertoi, kuinka yhteistyö Ronaldon perheen kanssa aikoinaan sai alkunsa. 

– Tarina lähti kolme vuotta sitten, kun hänen vaimonsa Georgina oli Levillä kuvaamassa omaa Netflix-sarjaansa. Päädyin silloin tekemään hänelle ruokaa, Rastas sanoi.

– Olen aina sanonut, että asiakkaat ovat aina minulla kumminkin samalla tasolla, oli se kuka vain. Nyt puhutaan kuitenkin maailman seuratuimmasta ihmisestä, niin kyllä se vähän on erilainen juttu. 

Lue myös: Cristiano Ronaldolle kokannut Arto Rastas jakaa ohjeen urheilijan aamupalaan: "Todella simppeli"

Rastas ei pysty tarkemmin avaamaan, minkälaista ruokaa hän teki Ronaldon perheelle salassapitosopimuksen vuoksi. Sen hän kuitenkin pystyy paljastamaan, että valmistaa ruokaa myös tulevaisuudessa huippufutarin perheelle.

– Yhteistyö perheen kanssa jatkuu. Me olemme olleet samoilla aaltopituuksilla koko ajan, ei ole mitään syytä, että miksi se ei jatkuisi tästä eteenpäin. 

– Me haluamme aidosti tuottaa heille mielihyvää siinä ruokatuotteessa ja tietyllä tavalla tuoda sitä suomalaista luotettavaa nöyryyttä ja äärimmäisen puhdasta ruoanlaittotaitoa Saudi-Arabiaan. Se on siistiä, kun pääsemme kirkastamaan Suomen ruokakulttuuria ja suomalaista ruokaa. 

Rastas valmisti Huomenta Suomen suorassa lähetyksessä herkullisen aamupalan ja sen pääset katsomaan yllä olevalta videolta. 

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit