100-vuotistervehdyksessä Yhdysvaltain nykyinen presidentti muistelee matkaansa Suomeen varapresidenttinä vuonna 2011. Biden saapuu uudelleen Suomeen 13. heinäkuuta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden toi tuolloin myös lapsenlapsensa Suomeen tapaamaan presidentti Tarja Halosta.
– Halusin, että pojantyttäreni tutustuisi Suomeen ja sen edistyksellisiin käytäntöihin.
Biden näkee Suomen vahvuudeksi maamme pyrkimyksen tasa-arvoon ja sen, että Suomessa ihmisiä pyritään kohtelemaan arvokkaasti.
– Tämä pyrkimys yhdistää kansojamme.
Ihmisten tasa-arvo ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistäminen tulevien sukupolvien hyväksi on Bidenin mukaan suomalaisille tyypillistä.
– Se tuntuu olevan kirjoitettu jokaisen suomalaisen dna:han.
Katso koko Bidenin onnittelu artikkelin alusta.