Näin Bidenin valinta vaikuttaa talouteen – EK muistuttaa, ettei valta Yhdysvalloissa ole vielä vaihtunut: "Tässä on kaikenlaista uutista edessä ennen sitä"

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Hanna Laurénin mukaan tuoreet uutiset koronavirusrokotteesta vaikuttavat positiivisesti niin Yhdysvaltojen kuin maailman talouteen.

Viikonloppuna Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajaksi julistautunut Joe Biden on vaikuttanut positiivisesti markkinoihin.

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Hanna Laurén sanoo, että demokraattiehdokas Bidenin nousu presidentiksi on tuonut maailmantalouteen varmuutta.

– Pörssikurssit näyttävät reagoivan siihen, että Biden todella on valittu ihan kunnon äänierolla.

Laurén muistuttaa Uutisaamun haastattelussa kuitenkin siitä, että valta vaihtuu Yhdysvalloissa virallisesti vasta tammikuussa.

– Tässä on varmasti kaikenlaista uutista edessä ennen sitä. Huomattavaa on myös se, että on suuria valtioita, jotka eivät ole vielä virallisesti onnitelleet presidenttiä.

Muutoksia talouteen

Istuva presidentti Donald Trumpin talouspolitiikan tunnetuimpia näkemyksiä ovat muun muassa Trumpin kannattamat verokevennykset. Trump kannattaa yrityksten ja rikkaimpien verovähennyksiä.

Joe Biden taas rahoittaisi tulevaisuuden suunnitelmia rikkaiden verokiristyksillä.

Useista eroavaisuuksista huolimatta kaksikon väliltä löytyy talouden saralla myös yhdistäviä tekijöitä. Laurénin mukaan Trumpia ja Bidenia yhdistää esimerkiksi Amerikka ensin -tyylinen retoriikka.

– Se on tullut sillä tavalla jäädäkseen. Trump sai kannatusta myös sen takia, että hän on käyttänyt hyvin tätä retoriikkaa.

Laurénin mukaan Trump yhdisti ajatuksen vahvasti kauppapolitiikkaan työpaikkojen kautta.

Näkemyseroja kaksikolla löytyy esimerkiksi teollisuudesta.

– Trump painotti paljon raskasta teollisuutta ja maataloutta. Biden taas keskittyy tieteeseen, korkeaan teknologiaan ja nyt vielä uusiutuviin energioihin. Tällainen teollisuuden alapainotus on vähän erilainen.

Rokote tuo positiivisia uutisia

Lääkeyhtiö Pfizer ja saksalaisyhtiö Biontech kertoivat eilen, että heidän yhdessä kehittelemänsä koronarokote on estänyt 90-prosenttisen tehokkaasti koronaviruksen aiheuttaman taudin testauksissa.

Laurénin mukaan uutinen lupaavasta rokotteesta otettiin ilolla vastaan etenkin siksi, että koronavirusrokotteiden ja virukselta suojautumisen ympärillä on pyörinyt keväästä lähtien toivottomia arvioita.

– Tässä on ollut spekulaatioita, ettei koronalle löytyisi suojaa.

Vaikka Lääkeyhtiö Pfizerin ja saksalaisyhtiö Biontechin rokotetta ei lupaavista ennusteista huolimatta saataisi markkinoille asti, Laurén on toiveikas.

– Se ei onneksi ole ainoa vaihtoehto.

Muun muassa lääkeyhtiö AstraZeneca on ilmoittanut, että sen kehittämä koronavirusrokote voidaan edelleen saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

– Hyvä uutinen on se, että molemmissa hankkeissa on myös eurooppalaiset mukana ja Euroopan komissio on yhteishankkinut meille eurooppalaisille aika suuret määrät rokotetta.

Lue myös:

    Uusimmat