Lakkoja nähdään edelleen myös teollisuudessa, energia-alalla, rakentamisessa ja kiinteistöpalvelualalla.
Keskiviikkona alkanut poliittisten lakkojen sarja saa jatkoa edelleen perjantaina, kun esimerkiksi useat kuljetusalalla toimivat ammattiliitot järjestävät päivän mittaisia lakkoja joukkoliikenteessä.
Torstain tavoin lakko hiljentää suurimman osan lentoliikenteestä perjantaina Suomessa.
Esimerkiksi Finnair kertoi maanantaina peruvansa lähes kaikki lentonsa torstaina ja perjantaina. Monilla lentoasemilla rajoitetaan lakon aikana kaupallista matkustaja- ja rahtilentoliikennettä, ja osa lentokentistä suljetaan kokonaan liikenteeltä.
2:27
Lakko vaikuttaa perjantaina laajalti linja-autojen lähi- ja kaukoliikenteeseen, joskin osa vuoroista pyritään ajamaan. Lakon piirissä on useita kymmeniä bussiyrityksiä eri puolilla maata.
Pääkaupunkiseudulla HSL ajaa joitakin bussi-, raitiovaunu-, ja metrovuoroja. Vuorojen kulkemisen voi tarkastaa HSL:n verkkosivuilta.
Kauko- ja lähijunien liikenne keskeytyy kokonaan perjantaina vuorokaudeksi Pohjois-Suomen yöjunia lukuun ottamatta. Myöskään metrot, raitiovaunut (sekä Helsingissä että Tampereella) ja pääkaupunkiseudun pikaratikka eivät kulje.
VR:n mukaan perjantain lakon vuoksi lauantain junaliikenteessä voi edelleen olla yksittäisiä muutoksia.
Torstaina nähty suurten kauppaketjujen myymälöitä koskenut yksipäiväinen lakko on perjantaina ohi, samoin kuin esimerkiksi keskiviikkona alkanut pääkaupunkiseudun päiväkoteja koskenut kaksipäiväinen työtaistelu.
2:07
Normaalia enemmän aikaa tieliikenteeseen
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic kehotti jo keskiviikkona suomalaisia varaamaan tieliikenteeseen normaalia enemmän aikaa loppuviikolla.
Maanteillä voi esiintyä jonoutumista etenkin työmatkaliikenteen ruuhka-aikoina.
– Autoilijoiden kannattaa suosia perjantaina erityisesti kimppakyytejä ja mahdollisuuksien mukaan ajoittaa liikkumistaan vilkkaimpien työmatka-aikojen ulkopuolelle, tieliikennekeskuksen päivystävä päällikkö Tuuli Salonen sanoi Fintrafficin tiedotteessa.
Edellä mainittujen lisäksi ammattiliitoilla on useita muita perjantaihin jatkuvia lakkoja muun muassa teollisuudessa, energia-alalla, rakentamisessa ja kiinteistöpalvelualalla.
Liitot vastustavat lakoilla pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ajamia sosiaaliturvaleikkauksia ja työelämäuudistuksia.
SAK:n ja STTK:n jäsenliittojen järjestämiin lakkoihin on arvioitu osallistuvan tällä viikolla lähes 300 000 ihmistä, kertoi SAK tiedotteessa tiistaina.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK arvioi, että loppuviikon poliittisista lakoista aiheutuu satojen miljoonien eurojen menetykset.
Se ennakoi, että suunniteltujen työnseisausten suorat ja kerrannaisvaikutukset tarkoittavat 360 miljoonan euron menetyksiä Suomen bruttokansantuotteeseen.
Lue myös: Pääministeri Orpo: Lakot ovat ylimitoitettuja ja kohtuuttomia
"Riikka tuu ikkunaan, täällä huutaa kansa" – näin mielenosoituksessa ryöpytetään hallitusta
EK: Poliittisista lakoista aiheutuu satojen miljoonien menetykset
1:44