Näin personal trainer auttaa saavuttamaan tuloksia treenaamisessa

Personal trainer on muutakin kuin tiukka valmentaja.
Julkaistu 27.01.2013 13:00

Tammikuussa useat haaveilevat entistä enemmän elämänmuutoksesta ja terveellisemmistä elämäntavoista. Jarruna saattaa kuitenkin toimia rutiinien puute, aloittamisen hankaluus ja tietämättömyys. Personal trainerista saattaa olla näihin ongelmiin apua.

Sohvaperunakin voi muuttua innokkaaksi liikkujaksi, kun elämäntapojen muutoksessa on mukana ammattilainen, joka ei tuputa tietoa ja rääkkää henkihieveriin, vaan auttaa asiakasta ottamaan itselleen sopivimpia askelia kohti uusia elämäntapoja. Personal trainerista voi olla yllättävää apua monenlaisiin tarpeisiin, mutta mikä tekee personal trainerin kanssa treenaamisesta tehokkaampaa kuin yksin treenaaminen?

AVAlaiset vastasivat vastikään kyselyyn, jossa paljastui, ettei 77 prosenttia ollut tutustunut personal trainer -palveluihin. Hintaa personal trainer -tapaamiselle kertyy likimain 50–100 euroa kertaa kohden – riippuen esimerkiksi tapaamisajan pituudesta ja valitun palvelun kattavuudesta.

Personal trainer on muutakin kuin tiukka valmentaja.

Henkilökohtaisten kuntovalmentajien palveluita tarjoavat suurien kuntosaliketjujen lisäksi yksityiset elinkeinonharjoittajat. Personal trainereiden joustavuudessa, aikatauluissa ja hinnoittelussa saattaa olla eroja, joten palveluiden käyttöä harkittaessa on hyvä ottaa selvää eri vaihtoehdoista.

AVA päätti selvittää, mitä kaikkea personal trainerin työnkuvaan kuuluu ja miksi personal trainerin kanssa treenaaminen on tehokkaampaa kuin treenaaminen ilman ammattilaisen apua.

Ammattilainen auttaa saavuttamaan virstanpylvään

Oli sitten kyseessä päätös kilojen pudottamisesta tai entistä aktiivisemman elämäntavan omaksumisesta, suosittelee ammattilainen, että etenkin suuria tavoitteita urheilun saralla hapuilevan olisi hyvä turvautua suunnitelmien toteutumisen takaamiseksi personal traineriin.

– Jos haluaa seuraavalle etapille treenaamisessa, olipa se sitten vähentää painoa, nostaa painoa, pystyä nostamaan enemmän rautaa tai juosta pidemmälle, niin silloin kannattaa ehdottomasti ottaa personal trainer, palvelua tarjoava Juha Jankeri Tsemppari.fi-palvelusta kertoo.

Yksi tapaaminen ammattilaisen kanssa ei kuitenkaan riitä. Vasta toistuvilla tapaamisilla saadaan usein aikaan tuloksia, jotka kestävät pitkään.

– Jos haluaa laihtua kilonsa pysyvästi, niin kyllä silloin personal trainerin kanssa täytyy tavata säännöllisesti minimissään puoli vuotta. Vuosi olisi hyvä tehdä yhteistyötä, jotta paino saadaan elämäntapamuutoksien avulla rauhassa alas, Jankeri kertoo.

Shutterstock

Haaveiletko seuraavasta etapista liikunnan saralla?

Kun rutiinit uusien elämäntapojen kanssa alkavat vakiintua, ei tapaamisia henkilökohtaisen kuntovalmentajan kanssa kuitenkaan tarvita välttämättä enää edes viikoittain. Kun asiakas on omaksunut toimintatavat, voi tapaamisia järjestää vaikkapa kerran kuussa.

Personal trainer auttaa ja tukee urheilemisessa

Henkilökohtainen kuntovalmentaja on paljon muuta kuin kesken suorituksen öykkäröivä lihaskimppu: personal trainer tulee uusien elämäntapojen omaksumisessa, suunnittelee tarvittaessa asiakkaan ruokavalion ja etsii asiakkaan kanssa liikuntamuotoja, jotka tuntuvat mukavimmilta.

– Tärkeintä on löytää se laji, joka sopii asiakkaalle parhaiten. Liikunnan täytyy olla mieluisaa, Jankeri toteaa.

Parhaimmillaan personal trainer on hyvää treeniseuraa, joka saa nousemaan illalla sohvalta ja lähtemään liikkumaan. Samaan tapaan kuin kavereiden kanssa liikkuminen, henkilökohtaisen kuntovalmentajan kanssa juuri lähteminen helpottuu, kun jättämällä treenit väliin huijaa muitakin kuin itseään.

– Kun on joku, jonka kanssa voi keskustella ja joka auttaa ja tukee, niin onhan se treenaaminen mukavampaa, Jankeri toteaa.

Tavoitteena ei ole täyskielto herkuille

Jos haaveissa siintää mittava kuntoremontti tai useiden kilojen painonpudotus, on tuloksia aivan turha odottaa hetkessä – tai pelkällä liikunnan lisäämisellä. Personal trainer voikin haluttaessa suunnitella asiakkaalle liikuntaharrastusta tukevan ruokavalion.

– Lyhyessä ajassa painon saa pois, mutta lyhyessä ajassa sen saa vain lyhyeksi aikaa pois. Sellaiset dieetit eivät toimi, Jankeri toteaa.

Shutterstock

Personal trainer voi muodostua liikuntaharrastuksen tueksi ja turvaksi.

– Kyllähän paino tippuu, jos päätetään ettei syödä mitään herkkuja, vaan pelkkää vettä ja lihaa, mutta kuka sellaista kuuria jaksaa loputtomiin? Ei kukaan, Jankeri toteaa.

Kun personal trainer suunnittelee ruokavaliota, onkin tavoitteena tasapaino eikä ruokavalio, johon ei kuulu herkun herkkua. Herkkumäärien pienentämistä pyritään usein kuitenkin pienentämään, etenkin jos tavoitellaan painonpudotusta.

– Perehdytään siihen, miten herkuista voisi päästä eroon sellaisilla tavoilla, joita pystyisi kantamaan mukana koko loppuelämän, Jankeri toteaa.

– Siihen pyritään, että saadaan edelleen nauttia herkuista, mutta vain sen verran, ettei tulisi syötyä niin paljon, että tulee paha olo, Jankeri tiivistää.

Jos itsekuri ei aluksi toimi niin kuin alunperin oli suunniteltu, ei personal trainerin tapaamista ole syytä hävetä.

– Mehän olisimme työttömiä, jos kaikki asiakkaat kerralla noudattaisivat neuvoja, että ei se meille mikään yllätys ole, että niitä neuvoja ei ole noudatettu, Jankeri kertoo.

Rehellisyys kannattaa erityisesti henkilökohtaiselle kuntovalmentajalle, sillä valhe ei kanna pitkälle, jos ammattilainen huomaa, ettei neuvoja ole noudatettu.

– Sääntöjen säännöllinen noudattamatta jättäminen kyllä huomataan, Jankeri hymyilee.

Lue myös:

AVA

Kuvat: Shutterstock

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle