Näin pitkälle yliruskettuneen ihon ihailu on mennyt

Amy Childs on tunnettu näyttävästä rusketuksestaan.
Julkaistu 08.04.2012 12:00

Kosmetiikkateollisuus on jo alkanut reagoida yliruskettuneen ihon ihailuun.

Yliruskettuneen ihon ihailu on saanut kosmetiikkateollisuudenkin ryhtymään toimiin entistä tummemman ihonvärin saavuttamiseksi itseruskettavien tuotteiden avulla.

Maailmantähdet ovat jo tovin näyttäneet esimerkkiä siinä, kuinka he näyttäytyvät mielellään ihonsa keinotekoisesti ruskettuneina. Kohtuus ei kuitenkaan enää riitä, sillä tähtien tottumukset ovat saaneet yhä näyttävämpiä mittasuhteita. Oranssina kelmeilevä iho ei ole enää epätoivottu ja luonnoton itseruskettavan voiteen haittapuoli, sillä tätä nykyä tavoitellaan entistä tummempaa rusketusta – keinoja karttamatta.

– Käyttäjät jättivät rasvan iholle yhä pidemmäksi aikaa, jotta lopputulos olisi entistä tummempi. Olemme ottaneet siitä onkeemme ja lisänneet entistä enemmän ruskettavia ainesosia uuteen tuotteeseemme, itseruskettavia voiteita markkinoivan Superdrug-kosmetiikkayrityksen edustaja Bonnie Rose kertoo alan ilmiöistä.

The Only Way Is Essex -tosi-tv-sarjan kaunottaret ovat tulleet tunnetuiksi näyttävän keinotekoisen rusketuksensa vuoksi. Esimerkiksi Amy Childs sekä Lauren Goodger on totuttu näkemään oranssinsävyisinä. Jää nähtäväksi löytyykö hyvän maun raja piankin keinotekoisen rusketuksen kohdalla, vai jatkaako kosmetiikkateollisuus entistä tehokkaampien itseruskettavien voiteiden kehittelyä.

Amy Childs on tunnettu näyttävästä rusketuksestaan.

Lauren Goodger luottaa niin ikään itseruskettaviin


Käytätkö sinä itseruskettavaa? Kommentoi!

Tule Helmen Facebook-faniksi!

MTV3/Helmi

Lähde: The Sun

Kuvat: Splash

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle