Näin raha vaikuttaa suomalaisten lapsihaaveisiin
Matalaan syntyvyyteen Suomessa on useita syitä. Myös taloudellisilla tekijöillä on vaikutusta.
THL:n julkaisemien tilastojen mukaan Suomessa oli vuonna 2022 selkeästi matalin kokonaishedelmällisyysluku verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Väestöntutkimuslaitoksen tutkija Tiia Sorsan mukaan on vaikea sanoa yhtä syytä sille, miksi juuri Suomessa on niin matala syntyvyys.
Sorsa kertoo Huomenta Suomen haastattelussa, että tällä hetkellä Suomessa korkeakoulutetut saavuttavat kuitenkin todennäköisemmin haluamansa lapsiluvun kuin matalasti koulutetut.
– Tämä on selkeä merkki siitä, että jonkinnäköinen tuloihin tai yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä elementti tässä on, Sorsa sanoo.
Moni haluaa myös pidentää "vapaan aikuisuuden" kestoa ja lykkää lapsien hankintaa jopa mahdollisesti liian pitkälle. Lapsettomuushoitojen hintalappu voi olla hyvinkin suuri, minkä takia Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n toiminnanjohtaja Piia Savio toivoisi, että hedelmällisyyttä pohdittaisiin jo hyvissä ajoin.
Katso yllä olevalta videolta, mitkä kaikki asiat vaikuttavat matalaan syntyvyyteen ja miten lapsettomuutta voidaan hoitaa.
Kuinka monelle hengelle kahden ihmisen tulot riittävät?
Tiia Sorsan mukaan erityisesti toista tai kolmatta lasta suunnittelevat vanhemmat pohtivat sitä, onko lapsen hankkimiseen varaa.
– Vanhemmat haluavat tarjota lapselle mahdollisimman hyvän elämän myös aineellisesti. Toki lapsi ensisijaisesti tarvitsee rakkautta, mutta ei hän ihan pelkällä rakkaudella elä.
Ennen lapsen hankkimista pariskunnalla on käytössään kahden ihmisen tulot, jotka jakaantuvat kahden ihmisen menoiksi. Lapsen saamisen jälkeen samat tulot jakaantuvat kolmelle ja toisen lapsen saamisen jälkeen neljälle.
– Ruokaan menee suuri osa varsinkin pienituloisten ihmisten tuloista. Lääkkeet, vaatteet, puhumattakaan mistään lomamatkoista, Sorsa listaa.
Lapsettomuushoitojen hintalappu on iso
Piia Savion mukaan Suomessa on tarjolla hyvin monipuoliset lapsettomuushoidot.
– On kevyitä tapoja ja jos mennään sinne raskaampiin: koeputkihedelmöitykset, Savio kertoo.
Koska lapsia toivotaan aiempaa vanhempana, yhä useampi myös tarvitsee hedelmöityshoitoja ja Savio toivoisikin, että ihmiset ottaisivat paremmin selvää hedelmällisyydestä jo hyvissä ajoin.
– Jos ihmiset ymmärtäisivät mennä aiemmin selvittämään omaa hedelmällisyyttään tai toteuttaisivat lapsitoiveen aiemmin, silloin me tarvitsisimme paljon vähemmän lapsettomuushoitoja ja ihmiset kokisivat paljon vähemmän tahatonta lapsettomuutta.
Koeputkihedelmöitykset myös maksavat tuhansia euroja ja jos hoitoja joudutaan toistamaan, on summa jo kymmeniä tuhansia. Hoitojen onnistuminen ei myöskään ole missään nimessä varmaa.
Katso myös: Mistä lapsettomuus voi johtua ja milloin olisi aiheellista hakeutua tutkimuksiin?
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää