SDP:n puoluekokous valitsi Marinin puolueen puheenjohtajaksi ilman äänestystä ja vastaehdokkaita.
Artikkeli on uudelleenjulkaistu Sanna Marinin ilmoitettua, ettei aio hakea jatkokaudelle SDP:n puheenjohtajana syyskuun 2023 puoluekokouksessa.
Lue myös: Katso Marinin tunteikas ilmoitus: "Nyt on aika astua pois puheenjohtajan paikalta"
– Kiitos luottamuksesta, pyrin olemaan sen arvoinen, hän sanoi puoluekokousväelle puheessaan.
– Elämää ei voi suunnitella valmiiksi, vaan se on otettava vastaan sellaisena kuin se on. Jokainen tilanne on kohdattava ja pyrittävä tekemään parhaansa olosuhteista riippumatta, hän jatkoi.
1:36
Marinin nousu politiikan huipulle on ollut nopeaa, vaikka hän piti politiikkaan päätymistä pitkään vieraana.
Pääministeri Sanna Marin on tähän mennessä hoitanut pääministerin tehtäväänsä SDP:n varapuheenjohtajan paikalta. Nyt Marin nousee puolueen johtoon väistyvän puheenjohtaja Antti Rinteen tilalle. Vastaehdokkaita puheenjohtajakisaan ei ilmaantunut, mikä ei ihmetytä.
SDP:n kannatus on noussut keväästä lähtien yli 20 prosenttiin ja nousu on henkilöitynyt vahvasti Mariniin. Esimerkiksi toukokuisen kyselyn mukaan Marin oli Suomen toiseksi suosituin poliitikko presidentti Sauli Niinistön jälkeen.
Osittain SDP:n kannatuksen kasvun on selitetty olevan osa yleiseurooppalaista ilmiötä, jossa pääministeripuolueen kannatus nousee koronakriisitilanteesta johtuen.
Lue lisää: Koronan yllättävä seuraus: Pääministeripuolueiden kannatus noussut Suomen lisäksi muuallakin Euroopassa pandemian myötä
Varapuheenjohtajasta pääministeriksi
Marinin nousu politiikan huipulla on ollut nopeaa. Eduskuntaan Marin valittiin vuonna 2015 ja SDP:n varapuheenjohtajaksi vuonna 2017. Liikenne- ja viestintäministerinä Marin ehti toimia Rinteen hallituksessa puolen vuoden ajan.
Marin pääsi näyttämään johtamiskykynsä sijaistaessaan nyt väistyvää SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä tämän sairausloman ajan alkuvuonna 2019.
Kun Rinne erosi pääministerin tehtävästään viime joulukuussa, Marin nousi SDP:n puoluevaltuuston äänestyksen myötä maailman nuorimmaksi pääministeriksi. Tuolloin liikenne- ja viestintäministerinä toiminut Marin voitti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin niukasti äänin 32-29.
Antti Lindtman tappionsa jälkeen: "Nyt saatan ymmärtää miltä Mietaan Jussista tuntui Lake Placidissa"
3:13
Lue myös: Nyt se ratkesi: Hän on Sdp:n pääministeriehdokas!
Marinin valinta sai mediahuomiota kansainvälisesti ja muun muassa brittimedia BBC uutisoi etusivullaan Marinin valinnasta, tämän nuoresta iästä sekä taustastaan sateenkaariperheen kasvattina.
Tamperelainen tasa-arvoaatteen kannattaja
Marinin poliittinen ura alkoi Tampereen kaupunginvaltuustosta, jonne hän nousi 26-vuotiaana vuonna 2012. Marin kertoo blogissaan kiinnostuneensa politiikasta noin 20-vuotiaana ja liittyneensä tuolloin SDP:n nuorisojärjestöön.
– Politiikka näyttäytyi minulle pitkään vieraalta. En ikipäivänä olisi voinut kuvitella, että siitä tulee minulle joskus vielä työ. Äänestäminen sen sijaan oli minulle aina selvä asia - velvollisuus ja oikeus. Vaikka kotini ei ollut poliittinen, asioista ja arvoista puhuttiin, Marin muisteli blogissaan vuonna 2016.
Marin on kertonut julkisuudessa kasvaneensa vaatimattomissa oloissa Pirkkalassa vähävaraisen perheen lapsena. Marinin vanhemmat erosivat isän alkoholiongelman vuoksi Marinin ollessa vain muutaman vuoden ikäinen. Sittemmin Marinin äiti löysi uuden rakkauden ja Marin kasvoi sateenkaariperheen kasvattina.
– Olen perheeni ensimmäinen ylioppilas. Ensimmäinen korkeakouluun päätynyt. Kiitos suomalaisen hyvinvointivaltion sekä kannustavien ja vaativien opettajien, Marin kirjoitti blogissaan vuonna 2016.
Lue myös: Sanna Marin naimisiin!
Marin on kertonut sosiaalisessa mediassa avoimesti elämästään poliitikkona ja pienen lapsen äitinä. Marin avioitui elokuun alussa pitkäaikaisen kumppaninsa Markus Räikkösen kanssa. Marin ja Räikkönen ovat olleet yhdessä jo 18-vuotiaista ja heillä on yhteinen 2-vuotias tytär Emma Amalia. Perheen koti on Tampereella Kalevan kaupunginosassa.
Marin on profiloitunut tasa-arvoaatteen kannattajana. Poliittisella kentällä Sanna Marinia pidetään yleisesti Rinnettä vasemmistolaisempana.
Koronakriisi nosti suosiota
Pääministerikaudellaan Marin on johtanut hallitusta läpi kevään ja kesän koronakriisin.
Marinin hallituksen suosio nousi jo alkukeväästä korkeammalle kuin edeltäjänsä Rinteen hallituksen. Koronakriisi näyttää kasvattaneen Marinin hallituksen suosiota.
Toukokuussa julkaistussa puoluebarometrissä kaksi kolmesta suomalaisesta arvioi Marinin hallituksen onnistuneen tehtävässään vähintään melko hyvin. Joka toinen kertoi muuttaneensa suhtautumistaan hallitukseen aiempaa myönteisemmäksi koronapandemian aikana.
Tulos on puoluebarometrimittausten historian paras. Aiempi ennätys oli Paavo Lipposen (sd.) toisen hallituksen 47 prosenttia syyskuussa 2001.
Marin saa kiitosta koronakriisin hoidosta myös puolueen sisältä. Tuoreessa MTV:n kyselyssä piirijohtajat antavat Marinille kouluarvosanan 9,5 koronakriisin hoidosta. Esimerkiksi Krista Kiurun (sd.) vastaava arvosana oli 8,2.
Lue lisää: MTV Uutisten kysely: SDP:n piiripäättäjät erittäin tyytyväisiä Marinin tapaan hoitaa koronakriisiä – "Selkeä ja määrätietoinen johtaja"
Marin pitää linjapuheensa maanantaina. Tuolloin selviää, millaisin ottein Marin aikoo johtaa puoluettaan kohti työntäyteistä politiikan syksyä.