Näin sarjahuijarit onnistuvat höynäyttämään uhrejaan – peruskeino aina sama
Rakkaushuijauksia, rahan kerjäämistä, valepoliisina esiintymistä. Huijareiden ja petosrikollisten motiivi on käytännössä aina raha.
Rikospaikan Murharyhmässä keskusteltiin rakkauspetoksista ja sarjahuijareista.
– Lähtökohta on, että raha on se, mitä pyritään saamaan. Jos halutaan saada ihminen toimimaan määrätyllä tavalla, pitää löytää ihmisen herkkä kohta. Yksi on tunteisiin vetoaminen ja ihmisen yksinäisyys, jota käytetään hyväksi. Yleensä huijarit pystyvät keksimään uskottavan tarinan, joka menee läpi, rikosylikonstaapeli (evp.) Kenneth Eriksson sanoo.
– Joidenkin ihmisten kohdalla tulee tunne, että he nimenomaan nauttivat toisten ihmisten erehdyttämisestä. He ovat kovia tarinankertojia ja heidän on vaikea luopua omasta valheestaan ja omasta tarinastaan, erikoissyyttäjä Perttu Könönen toteaa.
Lähes aina huijareilla ja petosrikoksiin syyllistyvillä on useita samanaikaisia uhreja. Teot myös voivat jatkua pitkään.
– Tekijällä voi olla kymmeniä tai jopa satoja uhreja. Yleensä he lähestyvät uhreja verkossa, mutta myös soittamalla. Tekotapojen kirjo on erittäin laaja. Perusasia on aina pysynyt samana: vedotaan tunteisiin ja uhkiin, rikosylikomisario (evp.) Thomas Elfgren kuvaa.
Hyödynnetään suomalaisten uskoa poliisiin
Erityisesti viime vuosien aikana on ollut enenevissä määrin valepoliisi-juttuja, joissa huijari tekeytyy poliisiksi ja yrittää huijata rahaa esimerkiksi vanhuksilta.
– Siinä hyödynnetään suomalaisten aika vahvaa uskoa poliisiin. Nämä henkilöt ovat harjoitelleet etukäteen ja he ovat olleet pitkään poliisin kanssa tekemisissä, joten he osaavat teeskennellä poliisia, Könönen sanoo.
– Joka kerta erehdyttämisen ei tarvitse edes onnistua, mutta joku kerta aina onnistuu. Saattaa olla, että uhri ei yksinkertaisesti uskalla vastustaa, kun toinen kivenkovaan väittää olevansa poliisi, hän jatkaa.
Sarjahuijareilla ja petosrikollisilla on usein tiettyjä yhteneväisiä piirteitä.
– Jos tarina on liian hyvä ollakseen totta, se ei yleensä koskaan ole totta, Elfgren muistuttaa.
Mitä mieltä kokeneet poliisit ja syyttäjä ovat petosrikoksista annettavista tuomioista? Entä pysäyttääkö tuomio huijarin toiminnan? Katso Murharyhmän koko keskustelu yllä olevalta videolta.
Uusimmat
-
20:00
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:21
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
Lataa lisää