Näin syntyi kuva vuoden kauneimpaan postimerkkiin – valokuvan ottanut suomussalmelaismies yllättyi valinnasta täysin: "En edes tiennyt kuvan olevan mukana kilpailussa"

Postimerkki erämaasilta
Erämaasilta valittiin viime vuoden kauneimmaksi postimerkiksi. Kuvan on ottanut suomissalmelainen Juha Härkönen.Handout
Julkaistu 21.02.2019 12:10
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Viime vuoden kauneimmaksi postimerkiksi valittiin Klaus Welpin suunnittelema Erämaasilta-merkki, jossa on Juha Härkösen ottama kuva sillasta toukokuisessa ilta-auringossa Suomussalmella. Kilpailun ykkössija tuli kuvan ottaneelle harrastajakuvaaja Juha Härköselle täytenä yllätyksenä.

– En edes tiennyt, että ottamani kuva on mukana kilpailussa. Uutinen se voitto oli minullekin, suomussalmelainen Juha Härkönen naureskelee.

Ääniä kertyi yli 30 000

Keskiviikkona julkaistiin Postin asiakkaiden valitsema vuoden kaunein postimerkki. Voittaja oli Härkösen upean maisemakuvan pohjalta tehty Klaus Welpin suunnittelema Erämaasilta-niminen merkki.

Ääniä kertyi yhteensä yli 30 000. Erämaasilta sai äänistä reilut 17 prosenttia.

Härkönen ei itse osallistunut kilpailuun, mutta hänen kuvapankkiinsa lataama kuva päätyi Welpin suunnittelemaan merkkiin.

Lue myös: Tässä on Suomen kaunein postimerkki! Erämaasilta hurmasi myös eurooppalaisen asiantuntijaraadin

Toukokuinen auringonlasku

Härkönen kertoo ottaneensa voittajamerkin valokuvan toukokuisesta auringonlaskusta. Kuvan miljöö on pieni metsälampi muutaman kilometrin päässä Suomussalmen keskustasta.

– Se toimi ennen virkistys- ja kalastuspaikkana, mistä syystä siellä on myös näitä pitkospuita. Nyt sieltä on jo kalastushommat loppuneet, Härkönen kertoo.

Härkönen on liikkunut ja kuvannut alueella useamminkin. Voittajamerkkiin päätynyt kuva oli Härkösen mielestä kyseisen kuvauskerran parhaasta päästä, mutta "ei mitenkään erikoinen".

– En osannut arvata, että ihmiset noin paljon siitä tykkäävät. Ehkä se silta ja sommittelu ovat siinä ihmisten mieleen, Härkönen pohtii.

Niittänyt menestystä Euroopassakin

Erämaasilta-merkki on menestynyt myös aiemmin, sillä se sijoittui toiseksi PostEuropin viime vuonna järjestämässä silta-aiheisten Europa-postimerkkien kilpailussa.

Siitä kilpailusta Härkönen sentään tiesi ennen tulosten selviämistä.

Härkönen kertoo, ettei ota valokuvia postimerkin kuvat silmissään kiiluen. Maisemakalentereja harrastajakuvaaja on kuitenkin kuvistaan teettänyt.

Kotimaisen kilpailun voitosta tai eurooppalaisten merkkien välisen kilpailun toisesta sijasta ei herunut mainetta ja kunniaa suurempaa palkintoa. Eikä Härkönen aio sen enempää valintoja juhlia.

– Mutta hyvältähän se tuntuu, että ihmiset tykkäävät, Härkönen myhäilee.

Valokuvaajan yllättymisestä uutisoi ensimmäisenä Yle.

Tuoreimmat aiheesta

Posti