Vuoden 2007 elokuussa 13-vuotias Waltteri Seretin jäi tuijottamaan Ilta-Sanomissa julkaistua kuvaa venäläisten sukellusretkestä jäämeren pohjaan. Kuva oli liian tuttu, hän oli nähnyt sen kymmeniä kertoja aikaisemminkin, elokuvassa. Siitä alkoi hurja mediamylläkkä.
Venäläiset, Suomessa rakennetut Mir1- ja Mir2-sukellusveneet laskeutuivat elokuun 2. päivä vuonna 2007 ensimmäisinä yli 4000 metrin syvyyteen meren pohjaan Pohjoisella jäämerellä ja pystyttivät sinne titaanisen Venäjän lipun. Venäläisten mukaan lipun pystytys pohjaan symboloi aluevesivaltauksia, sillä maalla oli haluja laajentaa aluevesiään jopa 1,2 miljoonalla neliökilometrillä.
Asiasta uutisoitiin laajasti ympäri maailman ja Venäjän valtiojohtoinen uutiskanava RTR (nykyisin Rossija 1) sekä kansainvälisesti toimiva brittiuutistoimisto Reuters julkaisivat tapahtumasta kuvia.
Meren pohjassa kävi vain kaksi venäläisalusta, mutta silti sumuisissa veden alta otetuissa kuvissa näkyivät sekä Mir1 että Mir2. Kuka, tai mistä aluksesta kuvat sitten otettiin? Media ei kuitenkaan kiinnittänyt asiaan huomiota.
TV:n ruudulla näkyy pysäytyskuva Titanic-elokuvasta. Sama kuva levisi kansainvälisten uutistoimistojen kautta ympäri maailmaa. Tosin kuvan väitettiin olevan venäläisten sukellusveneiden retkeltä meren pohjaan Pohjoisella jäämerellä.
Venäläisten huijaus vai inhimillinen moka?
Kemiläinen 13-vuotias Waltteri Seretin vietti viimeisiä kesälomapäiviään uimarannalla. Siellä hän lueskeli iltapäivälehteä, jossa kerrottiin venäläisalusten retkestä. Kuvat vaikuttivat kumman tutuilta ja Seretin oli varma, että hän oli nähnyt ne jossain aikaisemmin.
Yhtäkkiä hänellä välähti. Kuvat olivat Seretinin mielestä ilmiselvästi hänen suosikkielokuvastaan Titanicista, joka oli saapunut suomalaisiin elokuvateattereihin lähes 10 vuotta aiemmin.
Traagisen rakkaustarinan sijaan Seretiniä olivat kiinnostaneet enemmän upeat erikoistehosteet sekä tarinan pääosassa ollut laiva. Monta kertaa hän oli kelannut dvd:n kohtaan, jossa alus alkaa upota.
Seretin perheineen lähti rannalta kotiin, jossa tuleva seiskaluokkalainen halusi varmistaa, pitivätkö hänen epäilyksensä paikkansa. Elokuva kelattiin oikeaan kohtaan ja sama kuva oli kuin olikin sekä paperisessa Ilta-Sanomissa että ruudulla.
RTR:n välittämät kuvat, joita Reuters oli jakanut eteenpäin myös suomalaismedioiden käyttöön, eivät olleetkaan pohjoisnavalta.
Seretin päätteli Ilta-Sanomien tehneen virheen kuvavalinnassa ja lähetti toimitukseen sähköpostia. Hän ilmoitti viestissään myös elokuvan kohdan, josta uutiskuvat oli otettu.
”Onko tämä huijaus siis venäläisten vai teidän inhimillinen moka? Muitakin varmaan kiinnostaa”, Ilta-Sanomat kertoo nuoren lukijansa viestin kysyneen.
Lehti ei kuitenkaan vastannut mitään Seretinin viestiin, joten kesälomalainen lähti seuraavana päivänä jälleen rannalle.
Perhe havahtui hetken päästä kännykän soittoääneen. Ilta-Sanomien toimittaja soitti Seretinin vanhemmille, sillä pojalla ei vielä ollut omaa puhelinta. Toimittaja ja kuvaaja halusivat tulla haastattelemaan paljastuksen tehnyttä poikaa.
– Ajattelin, että se on joku pieni juttu, mutta se olikin isompi. Ja siitä se sitten lähti liikkeelle, Seretin muistelee puhelimessa toukokuussa 2016.
Lehtileikkeet vuoden 2007 mediamylläkästä ovat hyvässä tallessa Seretinin vanhempien kotona Kemissä.
Haastatteluja BBC:lle, NRK:lle ja Kommersantille
Alkoi mediamylläkkä, johon leppoisia lomapäiviä viettänyt Seretin imaistiin täysillä mukaan.
Kotimaisten medioiden lisäksi haastatteluja tuli annettua niin brittiläiselle BBC:lle, Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle, virolaiselle Postimees-lehdelle kuin venäläiselle talouslehti Kommersantillekin.
– Ensimmäiset päivät roikuin koko ajan puhelimessa. Tuli soittoja, että voidaanko tulla käymään, no ette voi, kun toinen toimittaja on tulossa tuohon aikaan, sopisiko tuntia myöhemmin, Seretin kertaa hullunmyllyä.
– Olihan se alussa tosi outoa, mutta jotenkin siihen turtui. Jos joku soitti jostain lehdestä, ajattelin, että taas joku tällainen.
Syksy eteni ja koulu alkoi. Vaikka luokkakaverit olivat tuttuja alakoulusta, sai Seretin kerrata löytötarinaansa oppilaille ja opettajille. Tapaus poiki myös lempinimen ja jonkin aikaa Seretiniä kutsuttiinkin Titanic-Waltteriksi.
"En kuitenkaan voita mitään"
Nyt muistona reilun puolen vuoden myllytyksestä ovat kotona vanhempien luona Kemissä kaikki Seretinistä tehdyt lehtijutut. Televisiohaastattelut ovat tallessa videolla ja olohuoneen seinällä se tärkein – Bonnierin suuri journalistipalkinto 2007, jonka 14 vuotta täyttänyt Seretin voitti yhdessä Ilta-Sanomien toimittajien Saku Pekka Sundelinin, Jari Aleniuksen ja Arja Paanasen kanssa.
Tieto Vuoden juttu -ehdokkuudesta tuli Seretinille tuttua reittiä puhelimitse Ilta-Sanomien toimituksesta ja hän lähtikin Helsinkiin edustamaan juttuaan lounastilaisuuteen muiden ehdokkaiden kanssa helmikuun 13. päivä 2008.
Iltasanomien Jari Alenius, Saku Pekka Sundelin ja Waltteri Seretin Bonnierin journalistipalkintoehdokkaiden esittelytilaisuudessa helmikuussa 2008.
Varsinainen palkintogaala järjestettiin 12.3.2008. Päivällä ennen iltajuhlaa järjestettiin suoran televisiolähetyksen harjoitukset, jossa jokainen ehdokas sai harjoitella mahdollista voittoa varten.
Studio-ohjaaja kertoi tulevansa ilmoittamaan sarjojen voittajille juuri ennen nimien julkistusta koputtamalla heitä olkapäähän.
– Ajattelin koko ajan, etten tule voittamaan mitään, koska paikalla oli niin hienoja ehdokkaita. Olin jo otettu, että minut huomioitiin ehdokkaana.
3:39
Ilta-Sanomat jännitti yhdessä Seretinin kanssa "Uutiskuva venäläisen retkikunnan sukelluksesta olikin Titanic-elokuvasta" -juttusarjan voittoa pöydässä, kun yhtäkkiä nuorimman kilpailijan olalla tuntui koputus. Koputtaja oli studio-ohjaaja.
– En muista mitään siitä eteenpäin, olin niin yllättynyt. Viimeinen muistikuva, joka minulla on se, kuinka juontajat sanovat nimeni ja spottivalot syttyvät.
Palkinnon antaminen historian nuorimmalle ehdokkaalle käynnisti jälleen mediamylläkän. Paikallislehti soitti Seretinille välittömästi voiton jälkeen ja hän antoi haastatteluja medialle lehdistötilaisuudessa.
Haastattelupyyntöjen lisäksi Seretin vastaanotti myös paljon onnitteluja. Muun muassa kunta halusi muistaa nuorta voittajaa onnittelukahvein.
"Viimeinen muistikuva, joka minulla on se, kuinka juontajat sanovat nimeni ja spottivalot syttyvät", Seretin kertaa voittohetkeä gaalassa.
Nimi tunnistetaan edelleen
Median huomio hiipui kuitenkin ja uutissivujen kärkeen nousivat uudet aiheet. Seretin kävi voittonsa jälkeen yläasteen loppuun, kirjoitti ylioppilaaksi ja päätyi matkailualalle, jossa hän työskentelee edelleen.
Helsingissä nykyään asuva 22-vuotias Seretin kertoo, että merkittävän paljastuksensa ja journalistipalkinnon voiton jälkeen toimittajan ura kävi mielessä useamman kerran, mutta matkailu vei mennessään.
Edelleen lähes yhdeksän vuoden takainen paljastus palaa toisinaan kummittelemaan Seretiniä.
– Ihmiset tunnistavat nimestä, kun se on aika harvinainen. Monesti vaikka uudessa työpaikassa tai jos tapaan uusia ihmisiä he alkavat miettiä, että miten nimeni on niin tuttu.
"Selvisin tuosta, selviän tästäkin"
Seretin kertoo, ettei hän edes tajunnut paljastuksensa suuruutta tai vakavuutta tapahtumahetkellä. Jälkeenpäin hän on miettinyt monesti, kuinka hienoja asioita ja tilaisuuksia hän on saanut kokea niin nuorella iällä.
– Tavallaan siinä myös aikuistui. Yhtäkkiä istut yläasteikäisenä illallispöydässä Bonnierin johtajien ja isojen toimittajien kanssa.
Yläasteen alkutaipaleella koetut asiat ovat tuoneet Seretinille myös lisää itsevarmuutta – jännitys karisi, kun esiintymisiä tuli niin paljon.
– Yritän aina miettiä, kun joku uusi jännä tilaisuus, vaikka työpaikkahaastattelu, on tulossa, että selvisin tuosta, selviän tästäkin.
Vaikka voitto ja suuri paljastus tulevat edelleen toisinaan esille, ei Seretin mieti asiaa usein. Omat muistot tapahtumasta tuo pintaan lähinnä vuosittainen Bonnier-gaala.
Myös Titanc on ennättänyt upota muistoihin.
– Pakko myöntää, että en ole katsonut sitä [voiton jälkeen]. Mietin kavereiden kanssa, että pitäisikö ihan vitsillä katsoa se taas joku päivä. Muutama vuosi vierähtänyt viime kerrasta.