Näin syntyi Nicki Minajin erikoinen hiustyyli

Barbie on Nicki Minajin alter ego.
Julkaistu 18.02.2012 16:00(Päivitetty 27.12.2012 10:05)

Erikoisesta tyylistään tuttu rap-artisti Nicki Minaj innostui persoonallisista hiusmalleista jo lapsena.

Nicki Minaj, 29, mieltyi erikoisiin hiusväreihin ja kummallisiin kampauksiin jo yhdeksän vuoden iässä.

Minajilla on tapana hätkähdyttää sekä hiustyylillään että pukeutumisellaan jatkuvasti. Artisti on nykyäänkin erityisen tunnettu hiuksistaan, joiden väriä hän vaihtaa ennakkoluulottomasti – hiusten hyvinvoinnin onneksi kuitenkin usein peruukin avulla.

– Minua ovat aina kiinnostaneet värit ja erikoiset hiusmallit. Olin lapsena yksi niistä oudoista tytöistä, jotka tekevät itselleen kampauksia jo 9-vuotiaana, Minaj kertoi.

– Kun menin ensimmäistä kertaa värjäämään hiuksiani, olin 14-vuotias ja halusin vaaleita raitoja, Minaj muistelee.

Minajin kampaaja oli ollut kummissaan nuoren tytön toiveesta. Itkukohtauksen ja sinnikkään kerjäämisen päätteeksi Minaj kuitenkin postui kampaamosta hiukset täynnä vaaleita raitoja.

Rohkea ja kokeileva artisti, Cyndi Lauper paljastui persoonallisen Minajin esikuvaksi.

– Olen aina kokeillut mielelläni uusia asioita. Cyndi Lauperin videot olivat minusta kiinnostavia, Minaj paljastaa.

Artisti paljasti avoimesti pyrkivänsä tekemään pukeutumisessaan ja hiustensa kanssa ratkaisuja, joihin kukaan muu ei tukeutuisi.

– Minua kiehtoo idea siitä, että minä teen jotain sellaista, mitä muut eivät tee. Saan sellaisesta kiksejä. Jo idea siitä, että muilla ei ole kanttia tehdä samanlaisia asioita kuin minulla, on minun juttuni, Minaj kertoo.


AVA

Lähde: Contactmusic

Kuva: Getty Images

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle