Näin vaalipäivän säähän kannattaa varautua

Mitkä ovat olleet vaalitaistelun loppusuoran merkittävimmät käänteet ja joutuvatko suomalaiset rämpimään äänestyspaikoille loskassa? 7:01
Valtio-opin professori Kimmo Grönlund sanoo Viiden jälkeen -ohjelmassa vaalijärjestelmän rohkaisevan äänestämään taktisesti.

Vaalipäivä näyttää ennusteen mukaan tuuliselta ja lauhalta. 

Sunnuntain äänestyspäivää vietetään ennusteen mukaan tuulisissa ja liukkaissa keleissä. 

– Mitään koiranilmaa ei kuitenkaan ole tulossa, kertoo meteorologi Markus Mäntykannas.

Ennusteen mukaan sunnuntaista on tulossa hyvin liukas. Heikkoja lumisateita voi tulla maan etelä- ja kaakkoisosissa.

– Jos jalkaisin lähtee liikkeelle, niin kannattaa laittaa nastakenkiä jalkaan, Mäntykannas muistuttaa ja toivoo varovaisuutta sekä autoilijoille ja kevyen liikenteen käyttäjille.

Ennakkoäänestäminen on ollut vilkasta

Tilastojen mukaan sää vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen yhden ja viiden prosentin välillä, riippuen siitä missä päin maailmaa ollaan.

Valtio-opin professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa, että ennakkoäänestäminen on ollut vilkasta.

– Meidän vaalijärjestelmämme on omiaan pönkittämään ja rohkaisemaan taktista äänestämistä, Grönlund sanoo.

Tämän johdosta kärkiehdokkaiden ennustetaan saavan enemmän ääniä.

Grönlundin mukaan eduskuntavaaleista on tiettyjä malleja olemassa siitä, että kokoomuksen äänisaalis on suunnilleen yhtä suuri ennakkoäänissä kuin vaalipäivän äänissä. 

Sen sijaan  SDP:n ja keskustan äänestäjät äänestävät perinteisesti vilkkaimmin ennakkoon. 

– Vihreiden kannattajat yleensä lähtevät vaaliuurnille vaalipäivänä. Tosin viime eduskuntavaaleissa niin ei käynyt, Grönlund kertoo. 

Samoin perussuomalaiset äänestävät eniten vaalipäivänä. 

– Suoraan nämä lainalaisuudet eduskuntavaaleista eivät ole luettavissa presidentinvaaleihin, Grönlund painottaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat