Näin vietät loman, joka oikeasti rentouttaa – 10 vinkkiä

Kunpa saisi vaan maata laiturinnokassa ja olla tekemättä mitään – tästä moni kesälomaa odottava haaveilee, mutta itse asiassa se ei välttämättä ole kaikkein rentouttavin tapa viettää kaikkia lomapäiviä. Lue, miten akut saa hyvin ladattua. 

Yllä olevalla videolla näytetään, miten pelastetaan hukkuva ihminen vedestä.

1. Älä pilko lomaa liian pieniksi pirstaleiksi

Työterveyslaitos suosittelee, että kesälomaa pidettäisiin ainakin kaksi–kolme viikkoa putkeen. Yleensä kuluu noin viikko ennen kuin työasiat todella lakkaavat pyörimästä mielessä ja ihminen pääsee kunnolliseen ”lomamoodiin”. Tämän jälkeen moni jaksaa jo paremmin aktivoitua, mikä onkin tärkeää, sillä todellinen palautuminen edellyttää levon lisäksi virkistävää tekemistä.

2. Hoida tekemättömät asiat ennen lomille lompsimista

Lopeta jahkailu ja lähetä se sähköposti tai viimeistele se raportti, johon tarttumista olet pitkään vain tuskissasi huokaillut. Muuten asia luultavasti nousee ärsyttävästi mieleen juuri riippukeinussa makoillessa. Aseta työsähköpostiin automaattinen poissaoloviesti ja tee selväksi kollegoille ja asiakkaille, milloin olet seuraavan kerran tavoitettavissa ja keneltä tai mistä he voivat tarvittaessa saada apua poissa ollessasi.

Kun asiat saa töissä hyvälle mallille, lomallekin on kiva lähteä, ja ennen kaikkea sieltä on silloin myös kiva palata.

3. Tee irtiotto heti loman alkuun

Lomatunnelmaan pääsemistä helpottaa, kun lähtee välittömästi fyysisestikin pois normaaleista kotiympyröistä. Kyseessä ei tarvitse olla viikon etelämatka. Jo se, että hurauttaa autolla mökille, seilaa lautalla Itämeren yli tai leiriytyy yöksi läheiseen kansallispuistoon, toimii.

4. Rauhoitu

Jos meditaatio on sinulle kirosana, älä ajattele tätä sellaisena – kokeile vaan, miten olotilasi muuttuu, jos esimerkiksi aloitat aamun istumalla kymmenen minuuttia ihan hiljaa parvekkeella tai terassilla kuunnellen luonnon ääniä. Lähteekö päivä käyntiin jotenkin eri tavalla kuin jos avaisi heti ensimmäisenä puhelimen ja alkaisi selaamaan somevirtaa? Kannattaa testata.

5. Nuku

Krooninen univaje on yhä yleisempi ongelma. Kun mahdollista, nuku siis aamuisin pidempään ja nauti pienistä, virkistävistä nokosista. Älä kuitenkaan kuku joka ilta yömyöhään, sillä sitä rytmiä harva voi töissä käydessään ylläpitää. Yritä saada aikaan unirytmi, jota muutenkin pystyisit koko ajan noudattamaan.

6. Suunnittele jotain tekemistä

Vaikka pelkkä oleminen ja mahdollisuus tarttua kivoihin asioihin spontaanisti on tärkeää, loman ei ehkä kannata antaa edetä ihan pelkällä ”tyhjäkäynnillä”. Jos ei ole mitään tekemistä, ajatukset alkavat herkästi harhailla töihin ja muihin tekemättömiin asioihin.

Usein jo suunnittelu ja se, että on jotakin, mitä odottaa, on iso osa nautintoa. Jokaiselle päivälle ei tarvitse olla jotakin erityistä eikä aikatauluista kannata tehdä tiukkoja, mutta jonkinlainen ohjelma virkistää. Kannattaa esimerkiksi käydä jossakin ihan uudessa paikassa, jossa on itseä kiinnostavaa nähtävää ja tehtävää.

7. Mutta älä tee lomasta suoritusta

Lomalla ei tarvitse tulla ”valmiiksi” – oli kyse sitten kodin ikuisuusprojekteista, unelmien matkakohteista tai kesää varten tehdyistä haavelistoista. Moni kasaa huomaamattaankin itselleen paineita siitä, millainen loman pitäisi olla ja mitä kaikkea sinä aikana pitäisi ehtiä tehdä. Asiaa ei helpota se, että somen kuvavirta täyttyy muiden upeista lomapäivityksistä.

Muista, että joka päivä ei pidä juosta paikasta toiseen. Harva asia tai kohde on oikeasti ”pakollinen”. Parisuhteellisten ja perheellisten pitää toki tehdä toisten hyväksi kompromisseja, mutta jotain kivaa tekemistä löytyy jossakin vaiheessa varmasti jokaiselle. Puhukaa yhdessä siitä, mikä kenellekin olisi tärkeää. Älkää edes odottako, että elämä olisi neljä viikkoa yhtä täydellisyyttä.

8. Mieti vähän rahaakin

Loman idea ei ole, että jokainen jätskipallo kirjataan Excel-taulukkoon, mutta ihan läskiksikään ei kannata lyödä. Mieti, riittävätkö rahat oikeasti jokaiseen suunnittelemaanne seikkailupuistoon, festarikeikkaan ja sirkushuviin. Onko aina pakko päästä pidemmälle reissuun, vai riittäisikö tänä vuonna kotimaan tai jopa ihan lähialueen matkailu? Jos tili näyttää loman lopussa miinusta, ihanankin matkan aikaansaama rentoutus haihtuu nopeasti kotiin palatessa.

9. Jaa vastuuta

Jos olet aina se, joka suunnittelee, aikatauluttaa, varaa ja järjestää, ala jakaa vastuuta muillekin. Sopikaa, kuka hoitaa mitäkin, jottei kenenkään kontolle kasautuisi liikaa tekemistä.

10. Palaa todellisuuteen rauhassa – kenties kesken viikon

Viimeisillekin lomapäiville on hyvä jättää jotain kivaa tekemistä, jotta ajatukset eivät ala harhailla turhan aikaisin liikaa töihin. Ei kuitenkaan kannata varata esimerkiksi paluulentoja lomakohteesta kotiin sunnuntai-illaksi, jos töissä pitää olla heti maanantaiaamuna. Palaa sen sijaan kotiin jo perjantaina tai lauantaina ja rentoudu viimeinen viikonloppu rauhassa kotona.

Kannattaa myös harkita, voisiko lomalta paluun sittenkin ajoittaa vaikka keskiviikkoon. Näin lasku töihin on pehmeämpi kuin sukeltamalla suoraan viiden päivän rytmiin.

Lähteet: Travelandleisure.com, Dailyburn.com, Calmhealthysexy.com, Työterveyslaitos

Lue myös:

    Uusimmat