Helsingin käräjäoikeudessa on alettu tänään puida Helsingin Maunulan kaupunginosassa tapahtunutta henkirikosta.
Noin viisikymppistä miestä syytetään entisen naisystävänsä murhasta. Nainen löydettiin kuolleena kerrostaloasunnostaan viime marraskuussa. Naisen kaulaan oli lyöty veitsellä ainakin 8 kertaa.
Syytteen mukaan mies oli surmannut naisen veitsellä 12. päivä lokakuuta, jättänyt naisen asunnon lattialle verilammikkoon ja soittanut hätäkeskukseen vasta kolme päivää myöhemmin. Syyttäjän mukaan mies ei edes yrittänyt hakea naiselle apua heti väkivallan jälkeen, vaikka nainen ei ollut kuollut välittömästi.
Syyttäjä pitää henkirikosta erityisen raakana ja julmana ja vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta.
Syyttäjän mukaan uhri oli liikuntarajoitteinen ja siksi ainakin osin puolustuskyvytön.
Samassa yhteydessä syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta aiemmin tapahtuneista pahoinpitelyistä. Syyttäjän mukaan mies oli aiemmin viime vuonna muun muassa pahoinpidellyt naista useammalla kerralla sekä kuristanut tätä ja uhkaillut veitsellä.
Lisäksi miestä syytetään vapaudenriistosta. Syytteen mukaan mies ei ollut yhdellä kerralla päästänyt naista poistumaan asunnostaan.
Mies on kiistänyt syytteet. Mies oli oikeudelle antamansa kirjallisen vastauksen mukaan kyllä asunnossa, kun nainen sai kuolettavat vammat veitsestä. Miehen käsityksen mukaan nainen surmasi itsensä.
Miehen mukaan hänen muistikuvansa tapahtuma-ajalta ovat tosin hatarat, sillä hän oli käyttänyt runsaasti alkoholia. Mies kertoi riidelleensä naisen kanssa ja muistavansa, että nainen oli mennyt nukkumaan.
Tämän jälkeen seuraava muistikuva oli, kun nainen makasi lattialla verisenä. Mies ei omien sanojensa mukaan naista tappanut. Miehen mukaan ainoa vaihtoehto on, että nainen oli aiheuttanut itselleen vammat veitsellä.
Lisäksi mies on kiistänyt pahoinpitelyt ja vapaudenriiston. Mies myöntää vain läpsäisseensä naista poskelle yhdellä kerralla. Muuta väkivaltaa hän ei kertomansa mukaan ole tehnyt. Lisäksi mies myöntää pitäneensä naista ”olkapäästä ja kaulan alueelta paikallaan”, kun tämä oli miehen väittämän mukaan ollut aggressiivinen.