Nainen sulki miehensä matkalaukkuun osana "piiloleikkiä" ja jätti kuolemaan Yhdysvalloissa

Miesystävänsä matkalaukkuun sulkemalla tukehduttanut floridalaisnainen on todettu syylliseksi toisen asteen murhaan Yhdysvalloissa.

Viranomaiset alkoivat tutkia epäilyttävää kuolemantapausta vuonna 2020, kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.

Oikeuden asiakirjojen mukaan viisikymppinen floridalaisnainen oli sanonut poliisille miesystävänsä jääneen jumiin matkalaukkuun ja kuolleen piiloleikin aikana. 

Floridalainen pariskunta oli naisen mukaan "juonut chardonnayta" ja pelaillut asunnossaan, kun nainen kertoo heidän ajatelleen, että olisi "hauskaa" hypätä matkalaukkuun osana leikkiä.

Nainen sulkikin miehen pian matkalaukkuun. Naisen mukaan kaksi miehen sormea oli jäänyt ulkopuolelle, mistä nainen oli kertomansa mukaan olettanut, että mies saisi laukun auki omin neuvoin.

Nainen kertoi menneensä sitten yläkertaan nukkumaan ja ajatelleensa, että mies liittyisi hänen seuraansa piakkoin. 

Herättyään hän kuitenkin löysi miesystävänsä matkalaukusta hengettömänä.

Todisteet puhuvat puolestaan

Naisen syyllisyyden puolesta puhuivat videotodisteet.

– Oikeudenkäynnin aikana esitetty todistusaineisto sisälsi videoita, jotka löytyivät naisen puhelimesta. Videotallenteilta kuului, miten mies anoi vapautusta paniikissa samalla kun nainen nauroi ja torjui hänet tylysti useita kertoja, osavaltion syyttäjän toimiston tiedotteessa sanotaan.

– Videoissa uhri kuului sanovan syytetylle, ettei hän pysty hengittämään ja että hän haluaa päästä ulos matkalaukusta.

Videolla nainen vastasi miehelle, että "siitäs saat".

– Siltä minusta tuntuu, kun petät minua.

Naisen puolustuksen mukaan nainen kärsi "pahoinpidellyn puolison oireyhtymästä". Hän oli puolustuksen mukaan myös pelännyt oman henkensä puolesta.

Naisen tuomio luetaan 2. joulukuuta.

Yhdysvaltain laissa määritelty toisen asteen murha tarkoittaa suunnilleen samaa kuin Suomessa tappo.

Lue myös:

    Uusimmat