Courtney kertoo varoittavan tarinansa siitä, mihin laksatiivien väärinkäyttö voi johtaa.
17-vuotiaana Courtney Enlow alkoi väärinkäyttää laksatiiveja. Hän oli jo vuoden ajan hankkiutunut syömästään ruoasta eroon jokaisen aterian jälkeen: Enlow kärsi ahdistuksesta ja masennuksesta, jotka olivat johtaneet bulimiaan.
Nyt Enlow kertoo Bustle.comissa varoittavan tarinansa siitä, mihin laksatiivien väärinkäyttö voi johtaa.
– Aloitin ottamalla yhden laksatiivin päivässä, koska ajattelin, että se auttaisi minua laihtumaan; kolme vuotta myöhemmin otin seitsemän (pilleriä) kerralla, Enlow kuvaa.
Enlow lisäsi pilleriannostusta, koska tunsi, etteivät laksatiivit tehoa yhtä hyvin kuin ennen. Se oli totta: niitä ei saisi käyttää pitkäaikaisesti, koska ihmiskeho tottuu laksatiivien tehoon.
– Nyt, tänä päivänä, olen 32-vuotias, ja vaikka olen jo vuosikymmenen päässä tuosta sieluani rikkoneesta ajasta elämässäni, kehoni on edelleen rikki. Se, mitä yritän sanoa, on tämä: en voi kakkia.
Kuvituskuva.
Enlow ei lukenut laksatiivipakkauksen varoituksia. Hänen kehonsa tottui päivittäiseen pilleriin, ja vuosien mittaan hänen kehonsa luontainen ulostuskyky katosi. Sitä ei tarvittu: Enlow'han käytti pillereitä jatkuvasti.
Apteekista saa ilman reseptiä useita erilaisia ummetuslääkkeitä. Osaa voi käyttää vaaratta pidempiäkin aikoja. Lääkitys ei kuitenkaan saisi olla ummetuksen ensisijainen hoitomuoto, vaan huomio tulisi kiinnittää elintapoihin. Hoidon perustana toimivat muutokset ruokavaliossa, riittävä liikunta ja säännöllinen ulostamisrytmi.
– Kyse ei ole siitä, että kehoni olisi lakannut tuottamasta jätettä; se jäte ei vain mene mihinkään. Se pysyy suolessani, missä se aiheuttaa kivuliasta kaasua ja turvotusta, kunnes en kestä enää ja haen apua.
Enlow kärsii kroonisesta ummetuksesta. Se tarkoittaa, ettei hän välttämättä käy ulostamassa viikkoihin. Hänen ennätyksensä on kuukausi ilman vessakäyntiä.
– ”Mutta eikö se tapa sinua?” ystäväni kysyvät, kun jaan tämän tiedonmurusen. ”Kunpa tappaisi”, tavallisesti sanon, kolme neljäsosaa minusta vitsaillen. Vietin tuon pitkän kuukauden toivoen, että se jotenkin työntäisi kehoni korjaamaan itsensä.
Ongelma ei kuitenkaan ratkennut.
"Nyt näen, etten koskaan hallinnut tilannetta"
Enlow toivoisi, että hänen kehonsa hoitaisi sille luontaisen tehtävän edes pakon edessä, mutta näin ei käy; hän kärsii kivuista, eivätkä hänen housunsa mahdu päälle. Lopulta Enlow käy lääkärissä nauttimassa valtavat määrät ulostuslääkettä, jonka toiminnan ympärille hänen täytyy suunnitella aikataulunsa.
– Kun aloin oksentaa, ajattelin, että bulimia antaisi minulle täydellisen kontrollin kehooni. Mutta nyt näen, etten koskaan hallinnut tilannetta. Ja tänään, koska (ennen) etsin tuota kontrollia, minulla on vähemmän määräysvaltaa kuin koskaan.
Nyt Enlow häpeää tilaansa, jonka on aiheuttanut itse: työpaikalla hän pelkää, että muut joutuvat odottamaan häntä vessakäyntien vuoksi, tai tajuavat, mitä on meneillään. Hän on huomannut, että naiset ylipäätään häpeävät ulostamista.
Kuvituskuva.
– Monet meistä ovat kouluttaneet itsensä olemaan vaivihkaisia ja salailevia suolistojensa suhteen, tekemään tästä toimesta niin huomaamattoman kuin mahdollista, jotta sitä ei koskaan kuultaisi, emmekä jätä yhtäkään johtolankaa jälkeemme, hän kuvaa.
– Sanattomat sosiaaliset säännöt siitä, ettei tyttöjen ja naisten pitäisi puhua kehon toiminnoista, on juurrutettu syvälle minuun, ja niitä vahvistaa oma häpeäni tästä koko tilanteesta.
Enlow ei ole vieläkään toipunut bulimiastaan, vaikka häpeääkin tilannetta syvästi.
– Emme saisi puhua tällaisista asioista. Mutta kun olen ollut vuosia rehellinen elämäni rumimmista osista, asioista, joista ei pitäisi puhua, olen oppinut, että minulle asiasta puhuminen on ainoa todellinen tapa eliminoida tuskaa.
Lähde: Bustle.com, Terveyskirjasto.fi
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.