Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue kukisti sunnuntaina pelatussa harjoitusottelussa Kiinan maalein 3–1 ja valmistautui ottelulla torstaina alkavaan Pekingin olympialaisten naisten jääkiekkoturnaukseen.
Kiina siirtyi johtoon toisessa erässä, mutta Susanna Tapani ja Sanni Hakala nostivat maaleillaan Suomen tasoihin ja johtoon vielä saman 20-minuuttisen aikana. Kapteeni Jenni Hiirikoski sinetöi loppulukemat kolmannessa erässä.
– Tämä oli meille todella tärkeä peli, päävalmentaja Pasi Mustonen arvioi Suomen jääkiekkoliiton uutissivustolla.
– Arvoimme pitkään, pelaammeko harjoitusottelua lainkaan, mutta kyllä tämä täytti tarkoituksensa. Olemme olleet pitkään pelaamatta, lisäksi tämä vei varmasti hermostumista pois ensikertalaisilta.
Mustonen ei ollut tyytyväinen toisen erän alkuun, mutta ei sättinyt maalivahtikaksikkoa Anni Keisala–Meeri Räisänen, joka pelasi ottelun puoliksi.
– Annoimme kiinalaisille viiden minuutin jakson, jonka aikana he olisivat voineet mennä 2–0-johtoon. Maalivahdit pitivät meidät pelissä mukana, taas kerran molareiltamme hyvää peliä.
Syntymäpäiväsankarilla oli "jetlagia tai matkustuspainoa"
Päävalmentaja oli tyytyväinen erikoistilannepelaamiseen, joka toimi etenkin alivoiman osalta erinomaisesti jo elokuun MM-kilpailuissa. Suomi saavutti Calgaryssä MM-pronssia ja puolustaa Pekingissä neljän vuoden takaista olympiapronssia.
– Ylivoimaharjoittelumme on ollut loistavaa. Mielestäni olemme löytäneet ylivoimaan pelaajat ja heillä on siihen hyvä itseluottamus. Erikoistilanteet ovat kuitenkin ratkaisevassa osassa, jos aiomme täällä mitaleista tapella.
Suomen joukkue matkusti jääkiekon kisakaupunki Pekingiin keskiviikkona. Puolustaja Sini Karjalainen täytti sunnuntaina 23 vuotta ja pohjusti syötöllään Tapanin tasoitusosuman.
– Tuntui ihan hyvältä, vaikka jalat olivat ehkä vielä vähän hukassa. Oli jetlagia tai matkustuspainoa, mutta oli hyvä saada eka peli alta pois, Karjalainen kommentoi liitolle.
Tosipelit alkavat torstaina, jolloin Suomi haastaa MM-hopeamitalisti Yhdysvallat. Calgaryssä Suomi hävisi alkusarjassa ja välierässä Yhdysvalloille 0–3.