Iso-Britannian puolustusministeriön mukaan logistiset ongelmat hankaloittavat edelleen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Kenraalimajuri Pekka Toveri toteaa, että Venäjä on tehnyt merkittäviä virhearvioita hyökkäyksensä aikana.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kestänyt yli kolme viikkoa, mutta se ei ole asiantuntijoiden arvioiden mukaan onnistunut tavoitteissaan.
Useiden lähteiden mukaan Venäjällä on merkittäviä vaikeuksia toimittaa etulinjaansa perustarvikkeita kuten polttoainetta ja ruokaa. Britannian sotilastiedustelun mukaan Ukraina on pystynyt jatkuvilla vastahyökkäyksillään häiritsemään Venäjän huoltoa.
Tämän lisäksi Venäjän etenemistä on kerrottu hidastaneen muun muassa sotilaiden huonot perustaidot sekä motivaation puute. Sotilaan mieltä ja kehoa tutkinut majuri Eerika Vaahtovuo arvioi Twitterissä, että myös luottamus johtajiin on murentunut.
Lue myös: Venäläisille sotilaille paraati Kiovassa on yhä vain haave, kalustoa hylätään – "Heikkoa motivaatiota ja välinpitämättömyyttä"
Eri lähteiden mukaan kalustoa on jopa jouduttu hylkäämään hyökkäyksen aikana. Kenraalimajuri Pekka Toveri kertoo, että Venäjän logistiset ongelmat tällä hetkellä ovat mittavia.
– Sodankäynti vaatii paljon huoltoa. Venäjä etenkin, joka on riippuvainen raskaasta tulenkäytöstä, tarvitsee paljon ampumatarvikehuoltoa.
Merkittävin logistinen ihmisten ja tavaroiden kuljetukseen liittyvä ongelma on Toverin mukaan se, ettei Venäjä ole saanut käyttöönsä rautatieliikennettä, jonka haltuunottoon huollon taktiikka perustuu.
– Heidän heikkoutensa on se, että Venäjällä on perinteisesti vähemmän pyörillä liikkuvaa huoltoa kuin länsimaisilla armeijoilla.
Merkittävimmät rautatieasemat suurien kaupunkien läheisyydessä ovat edelleen ukrainalaisten hallussa.
Virhearvioita ja kurittomuutta
Toveri arvioi, että jo operaation suunnittelu on Venäjän puolella mennyt pieleen.
– Kyllä tässä varmaan on tapahtunut melkoisia virhearvioita.
Venäjän hyökkäys on hidastunut Ukrainassa jatkuvasti hyökkäyksen alun jälkeen.
– On niin sanotusti lähdetty haukkaamaan liian isoa kakkua.
Venäjä on kolmen viikon aikana hyökännyt useista eri suunnista. Toverin mukaan Venäjällä ei ole keskitettynä riittävästi joukkoja huoltoteiden turvaamiseksi.
– Käytännössähän nyt ei ole mitään merkittäviä ensimmäisiä tavoitteita saatu haltuun.
Lisäksi verkossa levinneet kuvamateriaalit kaupoista ja pihamailta ruokaa varastelleista venäläissotilaista kuvastaa Toverin mukaan ruokapulan vakavuutta. Ennen kaikkea se kertoo kuitenkin joukkojen kurittomuudesta.
– Sieltähän ei varasteta pelkästään ruokaa. Kaikki, mikä ei ole lattiaan poltettu kiinni, viedään. Kuri on huono, joukkoja ei pidetä hallinnassa.
Miehistökin propagandan kohteena
Viime aikoina kelirikko on noussut esille syynä Venäjän hyökkäyksen vastoinkäymisille. Kenraalimajurin mukaan hyvin koulutetuille joukoille se on vain hidaste.
– Huonosti koulutetuille joukoille se on mittava ongelma.
Ongelmia on aiheuttanut myös asiantuntijoiden arvioiden mukaan yleinen motivaation puute miehistön keskuudessa. Osasyynä tähän arvellaan olevan tiedon puute siitä, mitä tehtävää ollaan suorittamassa – tai väärän tiedon antaminen.
– Kolme viikkoa yhtä mittaan taisteltu, huolto ei pelaa, tappioita tulee paljon… Kyllä voin uskoa, että se moraali on siellä aika heikko.
Toverin on helppo nähdä, että luottamus johtajiin joukkojen keskuudessa on kärsinyt.
– Kaikki asiat painavat päälle ja mikään ei tunnu edistyvän. Totuutta ei vieläkään kauheasti varmaan kerrota.
Venäläisten kenraalien ja everstien kuolemista on myös raportoitu viimeisen kolmen viikon ajalta huomattavan paljon.
– Pataljoonan komentajia ei viitsi edes laskea, kuinka monta heitä on mennyt. Se kuvaa sitä ahdinkoa, että mennään etulinjassa vähän turhankin riskialttiisti.
"Kyllä siellä vielä paljon puhtia on"
Ukrainan mukaan sodassa on kaatunut jo yli 14 000 venäläistä sotilasta. Lisäksi Ukraina väittää Venäjän menettäneen 450 panssarivaunua ja lähes 1450 muuta panssaroitua ajoneuvoa.
Toveri muistuttaa, että sodassa omia vaikeuksia vähätellään ja vihollisen vaikeuksia liioitellaan.
– Jos sosiaalista mediaa pelkästään katsoo, voi tulla sellainen kuva, että venäläiset on jo valmiiksi lyöty. Ei varmasti pidä paikkaansa, kyllä siellä paljon vielä puhtia on.
Yhdysvaltain tiedustelulähteet ovat arvioineet, että Venäjän miehistö- ja kalustetappiot ovat noin 15 prosentin luokkaa tähän mennessä. Se ei kenraalimajurin mukaan vielä joukkoja pysäytä.
– Toisaalta, nyt ei ole viikkoon edetty oikein missään.
Maailman elintarvikeohjelma WFP:n viranomaisen mukaan myös Ukrainan ruokahuolto on romahtamassa. Hänen mukaansa saarretuissa kaupungeissa, kuten Mariupolissa, tarvikkeet olivat loppumassa ja avustukset eivät ole vielä päässeet perille.