Musiikkitalossa naistenpäivänä järjestetyssä konsertissa 8. maaliskuuta sai koronavirustartunnan jopa sata ihmistä. Määrä on paljon suurempi kuin aiemmin on luultu.
Asiasta kertoo MTV Uutisille THL:n infektiotautien torjuntaan ja rokotuksiin keskittyvä ylilääkäri Hanna Nohynek.
– Tiedämme, että niin yleisön kuin esiintyjien keskuudessa oli tartuntoja. Puhumme useista kymmenistä, jopa sadasta tartuntatapauksesta.
Lue myös: Musiikkitalossa esiintyi naistenpäivän alla myös Eurooppaa laajalti kiertänyt orkesteri – konsertin oli järjestänyt saksalainen yhtiö
Virus levisi lähipiirille ja eteenpäinkin
Itse konsertissa sairastuneiden määrän lisäksi Nohynek kertoo lisätapauksia todetun heidän lähipiirissään.
Tapahtuman edesauttamana levinneiden koronatapausten tarkkaa määrää on mahdotonta sanoa, mutta kyseessä on reilusti yli sata koronatartuntaa. Kaikkia tartuntaketjuja ei ole tiedossa.
– Olihan se meidän olosuhteissa aivan erityinen tilaisuus, Nohynek sanoo.
– Se osoitti sen, että tämmöisessä kulttuuritapahtumassa tartunnat ovat mahdollisia sekä yleisön että esiintyjien keskuudessa. Se pistää miettimään, kuinka voimme järjestää kulttuuritapahtumia niin, ettemme altista toinen toisiamme.
Hyvä uutinen on se, että ulkotiloissa virus tarttuu sisätiloihin verrattuna jopa 20 kertaa huonommin, kertoo Sosiaali- ja terveysministeriön Päivi Sillanaukee.
1:01
Ahvenanmaalla uusi tartuntarypäs
Suomessa on huomattu, että koronalle on tyypillistä sen leviäminen juurikin ryppäissä.
– On yksi tartuttaja, joka tartuttaa lähipiiriään. Ja sitten lähipiiri levittää sitä edelleen, Nohynek kuvaa.
Tällä hetkellä Suomessa on havaittu tartuntarypäs Ahvenanmaalla. Katseet kääntyvät Ruotsiin, kun sen aiheuttajaa etsitään, sanoo Nohynek.
– Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä on paljon liikennettä. Ihmiset käyvät toinen toistensa luona. Tietäen Ruotsin epidemiologisen tilanteen, se on mahdollinen [Ahvenanmaan] tartuntojen lähde.
Lue myös: Koronarokote saadaan käyttöön aikaisintaan puolen vuoden kuluttua, arvioi ministeriö – kaikkia suomalaisia ei välttämättä rokotettaisi
Turvavälit yhä olennaisen tärkeitä
Koronavirustestejä on tehty yhteensä noin 200 000 suomalaiselle. Vahvistettuja tapauksia on todettu 7 064 ihmisellä, joista yli 6 400 on jo parantunut.
Kuolleita on 325.
Nohynek kertoo, että koko ajan saadaan tietoa siitä, että myös oireettomat saattavat tartuttaa virusta eteenpäin tietämättään.
– Vaikka ihminen on terve, silti meidän tuli pitää kiinni niistä turvaväleistä.