Ainakin 20 lasta on kuollut aliravitsemukseen ja nestehukkaan Gazassa.
Lommolla olevat posket ja tyhjä katse 10-vuotiaan pojan silmissä. Kuvat kymmenvuotiaan Yazan Al-Kafarnehin viimeisistä elinpäivistä ovat nousseet kansainvälisessä mediassa kuvastamaan aliravitsemukseen ja nestehukkaan kuolevia lapsia Gazassa.
Cp-vammasta kärsivä Yazan valokuvattiin perheen luvalla lastensairaalassa Rafahissa Gazan pohjoisosissa 2. maaliskuuta. Yazan oli jo niin heikossa kunnossa, että hän tarvitsi erikoisruokavaliota hengissä pysymiseen aliravitussa tilassa.
Kaksi päivää myöhemmin hän menehtyi.
Kuoleman jälkeisestä, hautajaisrituaaliin kuuluvasta pesusta julkaistuissa kuvissa näkyy, ettei pojasta ollut kuoleman hetkellä käytännössä jäljellä muuta kuin luuranko.
Yazanin kohtalo ei ole ainoa. Kuvat aliravitsemukseen kuolleista tai sen partaalla olevista lapsista eivät ole enää harvinaisia kuvatoimistojen välittämissä kuvavirroissa Gazasta.
Sairaaloilta saatujen tietojen mukaan ainakin 20 lasta on kuollut aliravitsemukseen ja nestehukkaan viimeisen kahden kuukauden sisällä. Valtaosa näistä lapsista on ollut vastasyntyneitä.
Aliravitsemus on hidas tappaja, joka iskee ensimmäisenä lapsiin ja vanhuksiin, kertoo Unicefin lasten ravitsemukseen erikoistunut Anuradha Narayan uutistoimisto AP:lle.
Nälästä ja stressistä kärsivillä äideillä on vaikeuksia imettää, ja erilaiset ripulia aiheuttavat taudit leviävät hallitsemattomasti puhtaan veden ja saniteettitilojen puuttuessa. Taudista kärsivä keho ei kykene säilyttämään kaloreita, ja aliravitsemus puolestaan heikentää vastuskykyä.
Ihmiset syövät rikkaruohoa nälkäänsä
Ruoasta on huutava pula etenkin Gazan pohjoisosissa, jossa elää edelleen satoja tuhansia palestiinalaisia suurimmalta osin raunioina olevissa kaupungeissa. The New York Timesin mukaan alueelle ei ole viikkoihin saatu lähes ollenkaan ruoka-apua.
Uutistoimisto AP:n mukaan tuoretta ruokaa, kuten lihaa tai vihanneksia on lähes mahdoton löytää. Pähkinöitä ja pieniä välipalapatukoiden kaltaisia elintarvikkeita löytyy satunnaisesti, mutta niitä myydään hurjalla ylihinnalla.
Alueella vierailleet toimittajat kertovat ihmisten syövän muun muassa eläinten rehua, myllymalva-nimistä rikkaruohoa ja kaktuksen lehtiä.
Ruoka-avun kuljettaminen alueelle on ollut hyvin haastavaa. Ne harvat avustusrekat, jotka alueelle ovat päässeet, ovat kohdannet ryöstelyä ja väkivaltaista kaaosta epätoivoisten ihmisten yrittäessä päästä käsiksi ruokaan. Lisäksi Israelin on syytetty rajoittavan avustusten kuljetusta Gazaan.
Ruoka-apua on yritetty lähettää pudottamalla sitä lentokoneista, mutta sillä tavoin paikalle saadun avun määrä on vain murunen todellisesta tarpeesta.
Ensimmäinen avustustarvikkeilla lastattu laiva on lähtenyt Kyprokselta kohti Gazaa tiistaiaamuna. Larnakan satamasta lähteneen aluksen lastina on noin 200 tonnia humanitaarista apua.
1:11