Maailmassa on paljon huikeita paikkoja, eivätkä niistä häikäisivimmät suinkaan ole välttämättä tunnetuimpia. Niin Euroopan rajojen sisällä kuin ulkopuolella riittää paikkoja, joissa tuntee kävelevänsä keskellä satua.
Esimerkiksi Neuschwansteinin huikean linnan kerrotaan toimineen esikuvana Disneyn Prinsessa Ruususen satulinnalle. Upea rakennelma sijaitsee vain parin tunnin junamatkan päässä Münchenistä.
Ukrainalainen Rakkauden tunneli on romantikkojen unelma, mutta sellaisenaan myös hieman vaarallinen: kasvillisuuden peittämän tunnelin läpi kulkee junarata.
Belgialaiseen Hallerbosin "keijukaismetsään" kannattaa suunnata keväällä, sillä silloin villihyasintit puhkeavat siniseen loistoon. Jos sininen väri kiehtoo enemmänkin, oivallinen kohde on myös marokkolainen vuoristokaupunki Chefchaouen, jonka sinisiksi maalatut talot ja portaikot vaikuttavat suorastaan surrealistisilta.
Kaikkiin kohteisiin ja kuviin pääset tutustumaan yllä olevasta galleriasta.
Kuvat: All Over Press, Colourbox
Lähtisitkö luksustelttailemaan Lappiin?
Matkailijoita houkutellaan Lappiin uudenlaisilla majoituksilla. Katso, miltä näyttää glamping eli glamour camping!
1:04