Nämäkin edustajat ovat saaneet vankeustuomion

Nuorisosäätiöjutussa tuomitun Antti Kaikkosen (kesk.) lisäksi vankeustuomion on saanut ainakin neljä kansanedustajaa edustajakautensa aikana.Lehtikuva
Julkaistu 30.01.2013 21:03(Päivitetty 30.01.2013 21:05)

Viime vuosina muutama kansanedustaja on tuomittu kautensa aikana ehdolliseen vankeuteen.

Kauko Juhantalon (kesk.) niin sanotussa koplausjutussa saama valtakunnanoikeuden tuomio vuonna 1993 johti jopa eduskunnasta erottamiseen.

Juhantalon "koplaus" johti eduskunnasta erottamiseen

Rainer Erlund (r.) valittiin eduskuntaan keväällä 1999, ja pian vaalien jälkeen julki tuli tieto, että häntä epäillään nuoren tytön häirinnästä.

Oikeuskäsittelyjen varjostama eduskuntaura päättyi veneonnettomuuteen

Sirpa Pietikäisen (kok.) vuonna 1983 alkanut ura kansanedustajana katkesi vuonna 2003 autonsiirtoon illanvieton jälkeen.

Pietikäisen kohtalokas autonsiirto johti tuomioon

Tony Halme (ps.) valittiin eduskuntaan 2003 äänivyöryllä. Hänen kansanedustajakauttaan varjostivat rikostuomiot.

Äänivyöryllä alkanut kansanedustajan ura jäi lyhyeksi

Kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) syntymäpäiväjuhliin liittyvän jutun käsittely on yhä kesken. Asiaa käsitellään hovioikeudessa maaliskuussa. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Kanervan viime vuoden huhtikuussa vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä lahjuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomio syntyi äänin 2–1.

Kanerva vaatii hovioikeutta hylkäämään kaikki syytteet. Hän perustelee valituksessaan muun muassa, että hänelle tarjottu 60-vuotissyntymäpäiväjuhla oli ystävien hyväksyttävä huomionosoitus ulkoministerille.

(MTV3–STT)

Tuoreimmat aiheesta

Rikos